Syksy palauttaa taas arkeen
Kesän lopulla tapahtui asioita, joista en vielä pysty kirjoittamaan mutta elämä pisti meidän perheen taas polvilleen. Tapahtui samanaikaiseti sekä ikäviä asioita että suoranaista pahuutta. Kaikesta on ollut kuitenkin taas noustava ja en vieläkään tiedä, miten selvisimme. Prosessi toki vie edelleen aikaa ja mikään ei ole varmaa mutta pelko ei saa enempää hallita mieltä. Elämässä ei kuulu joutua pelkäämään arjessa. Tässä samassa rytäkässä tuli kaksi vuotta sairastumisestani täyteen ja huomasin, että sairaus ei ollut enää niin läsnä arjessani, kun muut asiat olivat vieneet voimavaroja. Aloitin samassa rytäkässä myös täysipainoisesti työt uudessa työpaikassa( vaikka kuntoutustiimi suositteli minulle pysyvää kuntoutustukea). Halusin niin kovasti, jälleen, työelämään ja kun työnkuvakin tuntui rauhallisemmalta, niin uskalsin lähteä uuteen. Valitettavasti tämä ei ollutkaan hyvä juttu. Olisi pitänyt uskoa ammattilaisia. Viime vuonna palasin omaan työhöni ammatillisen kuntoutuksen kautta ja...