Aivoinfarktin jälkeen mikään ei palaa ennalleen. Miksi olemme näkymättömiä vaikka olemme elossa.
Eilisen päivän jälkeen ymmärsin jälleen, miten paljon minun on levättävä. On ymmärrettävä, etten voi jatkaa kuten ennen. Asia on vielä niin uusi, ettei se selvästikään mene selkäytimeen vaan rasitan itseäni edelleen liikaa suhteessa jaksamiseeni. Eilisen pysäytysmerkit olivat näkyvissä jo aamulla ja sen vuoksi nukuinkin niin pitkään kuin oli mahdollista. Nykyisiin harrastuksiini kotona istumisen ja blogin lisäksi kuuluu kahvittelu. Muutos on melkoinen ihmiselle, joka tottui treenaamaan 5-6- kertaa viikossa ja jolle urheilu on aina ollut henkireikä ja voimavara. Eilen siis päätin lapseni harrastuksen ajaksi mennä kahville. Tuloksena oli se, että unohdin käsilaukkuni kahvilaan ja havaitsin sen vasta puoli tuntia myöhemmin. Onnenkantamoisena laukku löytyi ja sisältökin oli pysynyt koskemattomana. Päivän sählingit eivät tietenkään jääneet siihen vaan tullessamme kotiin raitiovaunulla tuttuun tapaan, noiusimme päätepysäkillä pois. Tuolloin minulla tuli jonkinlainen blokki, enkä tunnist...