Lottovoittona aivoinfarkti- kun elämä pysähtyy ja alkaa uudelleen

 Tämä kirjoitus ei sovellu henkilöille, jotka ahdistuvat tuomistani negatiivisista asioista. Itselle kirjoittaminen on keino selvitä asioista ja jäsentää niitä pienessä päässäni. Ilman kirjoittamista olisin jo aikaa sitten ollut valmis luovuttamaan. Tiedän tuottavani avoimesti varsin negatiiviselta kuulostavaa tekstiä mutta joskus elämässä on asioita, joihin et voi vaikuttaa ja joudut sietämään pahuutta ja epävarmuutta toisia enemmän. Jotkut meistä eivät koskaan joudu tekemisiin ikävien saatikka pahuudeksi kutsuttavien asioiden kanssa. Toiset meistä sen sijaan joutuvat elämään kaiken ikävän keskellä löysässä hirressä vailla varmuutta paremmasta. Älä siis lue tekstiä jos et kestä kuulla asioita elämästä, jossa välillä tapahtuu paljon ahdistusta tuovia asioita. Tämä kuitenkin on minun elämääni ja haluan kirjoittaa siitä, jotta itse selviän ja jotta joku toinen mahdollisesti saa siitä apua ja tukea itselleen.     Yritän joka päivä ajatella sitä, miten hyvin asiani ovat ja mi...

 En ole jaksanut kirjoittaa blogiani muutamaan kuukauteen. Se on vain jäänyt arjen haasteiden taakse. Kirjoittaminen ja sanojen tuottaminen ei ole ollut samalla tasolla kuin aiemmin ja siksi en ole jaksanut pinnistellä aivoillani turhaa tekstiä. Rakas ystäväni kysyi minulta muutama päivä sitten, että koska kirjoitan jälleen. Nyt on se hetki. Musiikki terapeuttisena taustalla ja fiilis korkealla. On aika olla jälleen kirjoittaja, pohdiskelija ja haaveilija. Ensi viikon perjantaina tulee 10 kk infarktista. Päivästä, joka on piirtynyt visuaalisesti muistiini ja palaa säännöllisen epäsäännöllisesti verkkokalvolleni. Viimeksi eilen puhuin tuosta elämäni muuttaneesta päivästä, niistä hetkistä, jotka muistan. On ehkä hyväkin, että ajan kanssa osa asioista on unohtunut, jäänyt taka-alalle. Pelko on myös helpottanut. En enää päivittäin pelkää kuolevani. Päiväni täyttyvät erilaisten kipujen sietämisessä ja tulevaisuudesta varovasti haaveillessa. Olen tullut pessimistisemmäksi ja usein mietin...

 Viimeiset viikot ovat olleet positiivisempia hetkiä. Aurinko on paistanut ja hirmuinen hermosärky ei ole ollut ihan joka päiväistä. Elämän muilla osa-alueilla on ollut itsestä riippumattomia haasteita mutta olen yrittänyt ulkoistaa ne ajatuksistani. Olen tehnyt rajoja moniin asioihin ja pyrkinyt noudattamaan niitä.  Olen huomannut, että valtava väsymykseni on ollut vähäisempää ja olen pystynyt olemaan hereillä kokonaisia päiviä. Tämäkin on asia, mitä en ennen lottovoittoani olisi mitenkään huomioinut mutta nyt elämän käännettyä onnenpyörää, olen kiitollinen siitä, että jaksan entistä enemmän arjen asioita. Saan pyykit ripustettua ilman taukoja ja jaksan käydä kaupassa ilman, että maailma pyörii päässäni. Fyysisesti jaksan varsin hyvin (kaukana toki tilasta, jossa ennen sairastumista olin) mutta aivojen rasittuessa, mitä ihmeellisimmistä asioista, olen edelleen täysin uupunut. Ajoittain jopa tunnen aivojen huutavan lepoa ja humisevan päässäni hidastamaan tahtia. Olen oppinut k...

 Kulunut viikko on tuonut taas esille tämän sairauden vaihtelevuuden ja vaikutuksen mielialoihin. Olen jo aiemmin pohtinut sitä, miten pienistä asioista on oppinut iloitsemaan. Nyt olen pohtinut juuri näitä pieniä ilon pilkahduksia kaikkien näiden haasteiden keskellä. Puoli vuotta on mennyt nopeasti ja jokapäiväiset yllätykset ovat myllänneet maailmaani melkoisesti. Välillä on tuntunut siltä, että olen jäänyt painavan kiven alle, josta ei ole pois pääsyä. Toisinaan olen huomannut hymyileväni, kun aurinko on paistanut ikkunasta kasvoihini ja olen tuntenut eläväni kaikesta kokemastani huolimatta. Tällä hetkellä olen kovassa flunssassa.Sain ajan koronatestiin ja matkalla sinne, huomasin hymyileväni, kun ajattelin, että tämäkin retki olisi voinut olla ihan toisenlainen. Ajoin itse autolla testiin ja sitä en olisi vielä muutama kuukausi sitten voinut kuvitellakaan. Tunsin täydellistä vapautta ajaessani muiden keskellä, Helsingissä. Asia, joka on aiemmin ollut itsestäänselvyys mutta nyt ...

 Osallistuin elämä on hyvää- kuvahaasteeseen facebookissa.Alkuun jouduin miettimään, mitä positiivisia ja hyvää elämää kuvaavia kuvia puhelimestani löytyy viime ajoilta. Osoittautui, että hyvät asiat olivat niitä arkisia arjen juttuja, joista ei kuvia tule otettua. Parasta elämässä tällä hetkellä minulle on rauhallinen ja turvallinen olo. Miten sen voisi näyttää kuvina? Koti, paikka, jossa olla oma itsensä. Lapset ja rakkaat ympärillä. Terveys. Tunne siitä, että elämä kantaa. Kulunut viikko on ollut rauhallinen ja olen ollut vain kotona. Oloni ei kuitenkaan ole ollut terve eikä aina  turvallinen. Olen kärsinyt voimakkaasta väsymyksestä, joka alkoi ilmoitella itsestään jo viime viikolla. Nyt väsymys meni niin valtavaksi, etten pysynyt hereillä vaikka halusinkin. En jaksanut aamulla pysyä hereillä vaan menin takaisin nukkumaan, kun lapset olivat lähteneet kouluun. Muistini ja ajantajuni katosi. En aina tiennyt, missä olen tai mitä tapahtuu. Tämä toi turvattomuutta ja pelkoa. Mie...