Tekstit

Näytetään tunnisteella 43- vuotta merkityt tekstit.

8 viikkoa takana uutta elämää

 Omassa elämässäni kello ja aika ovat menettäneet lähes merkityksensä. Ainoastaan klo 9 ja 21 lääkeajat on muistettava tai oikeastaan niistä muistutetaan, jotta muistaisin. Muuten päivät vain menevät peräkanaa eikä aamulla tai illalla ole minulle juuri eroa. Kaikki vain soljuu eteenpäin. Ääripäät ovat hioutuneet pois ja tunteet ovat sulassa sovussa sisimmässäni. Vanhaa minua on jäljellä palanen. Kaikki muu sisälläni on jotain vierasta ja uutta. Vartaloni ei tunnu omaltani vaikka ulkoapäin katsottaessa se näyttää minulta. Tunnen olevani tarpeeton mutta silti tärkeä. Viimeisten viikkojen aikana olen haalinut sisälleni lempeyttä ja voimaa. Rauhallisuus on ottanut minut syliinsä. Tuli ja salamat ja jatkuva myrsky ovat kadonneet kauas ulottumattomiin. Tavoitteet kulkevat ajatuksissa tiiviisti mukana mutta vielä ei ole aikaa niiden asettelulle. On vain tämä hetki, muusta ei jaksa vielä unelmoida eikä tulevaa halua vielä pelätä. Odotan enkä etsi ratkaisua. Se tulee luokseni, kun sen aika ...

Ei tämä voi olla infarkti.Ei neljäkymppinen voi saada aivoinfarktia.

 Elokuun alku 2020  Ihana viimeinen lomaviikko takana. Vielä muutama päivä viikonloppuun romanttisissa merkeissä. Haluan  tuntea itseni kauniiksi ja iloiseksi. Elämän vastoinkäymiset ovat hetkellisesti takana. Ehkä viimein saan alkaa elää omaa elämääni, omilla ehdoillani, itseäni ajatellen. Menen uuteen kosmetologipaikkaan, jota on suositellut minulle oman ripsiteknikkoni. Pari tuntia torkkumista ja sitten valmistelemaan tulevaa. Töissä luokka alkaa näyttää jo paremmalta ja olen saanut sisustettua tilaa jo varsin mukavasti. Koulu on uusi ja kaunis. Työkaverit tuntuvat avoimilta ja mukavilta. Lapsiinkin olen tutustunut jo keväällä. Nyt ripsien laitossa mietin, kuinka hyvin asiani ovat ja kuinka onnellinen minusta vielä joskus voi tulla. Vaivun haaveisiini muutamaksi tunniksi.  Niskaa särkee mutta en anna sen vaikuttaa rentoutumiseeni. Särky pahenee mutta olen kuitenkin saanut niskaani OMT- terpeutin manipulaatiota, joka on auttanut aina muutaman päivän. Ehkä olen...

Miksi kirjoitan blogia

  Elämä on ollut hurja sarja onnistumisia ja pettymyksiä. Yhteiskunnan epäkohdat ovat olleet läsnä 44-vuotiaan elämäni varrella samoin kuin kiitollisuus Suomen hyvästä terveydenhuollosta ja koulujärjestelmästä. Haluni kirjoittaa on vahvistunut vuosi vuodelta ja nyt viimein on aikaa tuoda esille yhden keski- ikäisen kolmen lapsen äidin elämää ajatuksineen. Tarina saattaa olla fiktiivinen tai sitten ei. Keskiössä on helsinkiläistynyt äiti, jolle tärkeintä on lapset, onnellisuus, terveys, liikunta sekä ystävät ja työ. Kaiken tämän saavuttaminen on osoittautunut lähes mahdottomaksi tehtäväksi. Miten lapsena annettiin kuva, kuinka täydellistä elämä vanhempana on, kunhan vain jaksaa käydä koulut ja harrastaa, olla ystävällinen ja kiltti.  Niin, aina se ei mene niin, kun on haaveillut ja joskus se menee paremmin kuin olisi osannut kuvitellakaan. Lapset ovat matkassa kulkeneet vaikeuksien läpi selviytyen yhteiskuntakelpoisiksi kansalaisiksi. Onnellisuuden pilkahduksia on välillä näkyv...