Lottovoittona aivoinfarkti- kun elämä pysähtyy ja alkaa uudelleen

  Tänään havahduin ajatuksissani siihen, miten kaksi vuotta sitten olin kovassa päänsäryssä. Asiat olivat saaneet jonkilaisen suunnan ja uusi työpaikka odotti eikä edes päänsärky, joka ajoittain oli tuskaista, saanut minua pohtimaan kipua sen suuremmin. Enpä tuolloin juhannuksen ihastumisen tuoksinassa osannut ajatellakaan, millainen elämänmuutos minulla olisikaan edessä reilun kuukauden kuluttua. Elämänmuutos, jota en olisi tarvinnut osaksi arkeani.  Olen kuullut monen sanovan, kuinka aivoverenkiertosairaus on tuonut paljon positiivisuutta elämään, antanut uuden tavan katsoa asioita ja tuonut uusia polkuja eteen. Itsekin ajattelen näin ajoittain. Olen kuitenkin ristiriidassa sen kanssa, että koen, että minun pitäisi olla kiitollinen etten kuollut ja toisaalta elämästäni on lähtenyt niin paljon tärkeitä, iloa tuottavia asioita pois sairastuttuani. Tunneskaalat vaihtelevat särkyjen ja yksinäisyyden mukaan. Ajoittain olen iloinen vanha itseni ja osaan nauttia hetkestä. Sitten hu...

  Tämä on taas postaus, joka tuo esille aivoinfarktin tuoman katkeruuden, kivun ja jatkuvan vitutuksen. En suosittele lukemaan, ellei halua ahdistua. Päivät vain ovat joskus äärettömän kurjia, kivuliaita ja epätoivoisia. Hyvän päivän jälkeen näköjään tulee AINA huono päivä. Ärsytystä lisää lehtien lööpit ja kirjoitukset: Olen päättänyt olla elämäni kunnossa, Riitta alkoi urheilla ja elämä on nyt täydellistä, Olen niin onnellinen, kun olen päättänyt olla onnellinen. Miksei koskaan kirjoiteta meistä, elämän haasteiden keskellä olevista ihmisistä?Meistä, joita ei näy saleilla hienoissa trikoissa? Meistä, jotka ponnistelemme arjen haasteissa mutta emme edistykään toivotulla tavalla? Mekin olemme olemassa. Minäkin päätin olla elämäni kunnossa 45-vuotiaana ja olinkin todella hyväkuntoinen. Treenasin 4-6- kertaa viikossa ja kilpaurheilupohja oli taustalla. Miten kävikään...kaulavaltimo repesi ja olen elämäni paskimmassa kunnossa ja ikuisesti tuomittu kipuilemaan. Tiedän, pitää olla positi...

 Pohdiskelua tulevasta. Korvaamatonta vertaistukea. Tukahdutettuja tunteita. Kipua.Vihaa. Ja 800m kävelyä ilman tukea. " I do things at pain levels others wouldn't even consider moving at because if I don't, I won't have a life. This doesn't mean I'm having a " good day ". It only means that I was able to be stronger than the pain for part of the day. "

 Eilisyön yllätysjuhlat olivat onnistuneet ja näin hymyn, nykyisin niin vakavan tyttäreni kasvoilla. Oli myös upeaa huomata, miten tytöt kommunikoivat täysin englanniksi koko ajan. Kaikki suunnittelevat opiskelua ulkomailla. Välillä keskustelu siirtyi tämän aamun peleihin ja treenaamiseen, ihan kluin minulla aikoinaan.  Eilinen järjestelyt kakkuineen ja skumppineen näkyvät tänään. Kivut ovat kovat ja tekisi mieli huutaa. Liikkuminen on huteraa ja kroppa ei halua noudattaa käskyjä. En kuitenkaan halua olla negatiivinen vaan olen iloinen siitä, että lapseni sai samanlaisen kokemuksen 18- vuotisyönään, kuin minä aikoinaan ihanien ystävieni tullessa yllättämään minut. Nämä asiat säilyvät muistoissa aina, piristäen vähän huonompia päiviäkin. Ihanaa lauantaita kaikille. Täällä esikoisella eka korismatsi takana, kuopus matkalla sirkuskouluun ja keskimmäisellä harvinainen vapaapäivä, jonka aikoo käyttää frisbeegolfiin. Minä aloitan päiväni katsomalla eilisen Pesäkarhut- Fera- pelin....