Tekstit

Näytetään tunnisteella aika merkityt tekstit.

Ajatuksia kesää kohti mentäessä...

 Minun on pitkään pitänyt kirjoittaa ajatuksiani ulos, jotta myöhemmin voin ymmärtää kokemaani paremmin. Nyt vihdoin otin siihen ajan,pienen hetken itselleni. Kirjoittamiseen sysäsi tällä kertaa pienen tytön kysymys:" Miksi sun toinen silmä on paljon enemmän kiinni ja punainen koko ajan?" Kysymys oli pysäyttävä. Olen itse huomannut, että halvauksen aiheuttama Hornerin oireyhtymä on jäänyt kasvoihini jättäen oikean silmä roikkumaan ja ajoittain väsymyksen tullessa myös suupieleni roikkumaan. Viime aikoina silmä on ollut jatkuvasti myös tulehtunut ja turvonnut. Aina aikuisilta asiasta kysyessäni saan vastaukseksi, ettei kasvojeni erilaisuutta huomaa. Mutta lapset, jotka aidosti meitä tarkkailevat, uskaltavat totuuden sanoa. Se ei satuta minua, päinvastoin, koen, että en ole asiaa kuvitellut vaan se on totta. Tämä sairaus on näkyvä vaikkakin hienovaraisesti. En juurikaan onnu mutta rappusissa minun pitää pitää kiinni aina kaiteesta. Toisinaan kompastun jalkoihini ja muistini kuo...

Ehkä joskus kaikki on toisin

 Aika. Se on mennyt koko syksyn todella nopeasti. Tuntuu, etten ole pysynyt perässä. On kuin olisin elänyt sumussa koko alkaneen syksyn ja pikku hiljalleen herätä tulevaan talveen. Oma tunnemaailma on pikkuhiljaa palautunut ja kadonneet ääripäät ovat puskemassa tunneskaalalla taas läpi. En kaipaa niitä. Haluan hitaan ja tasaisen maailman takaisin. Ilman stressiä ja turhia ajatuksia murheista. Haluan kokea onnen ja riemun enkä pelkoa ja ahdistusta. Pitäisi kai olla iloinen, että MINÄ alan palata elämään. Mutta minussa juuri se minä on muuttunut kuluneiden kuukausien aikana. En ole enää se minä, joka olin viime kesänä. Olen turvallisuuteen pyrkivämpi, hitaampi ja realistisempi. Olen ymmärtänyt, että vaikka tekisin mitä tahansa, on tämä maailma rakennettu niin, että asiat, jotka tulevat eteemme, on otettava vain vastaan. Yritettävä ymmärtää niitä ja kestää. Kasvaa niiden yli eikä antaa niiden kaataa itseään allensa. On nähtävä pitkälle tulevaisuuteen. Otettava positiivinen mieli vaikk...