Hei, me selvittiin taas yksi vuosi!

 Olen useamman päivän pohtinut kulunutta vuotta ja sen yllätyksiä. Vuosi sitten olin toiveikas ja optimistinen oman terveyeni ja paranemiseni suhteen. Halu päästä niin sanottuun normaaliin oli valtava. Pikku hiljaa kuluneen vuoden aikana elämän realiteetit ovat yhä vahvemmin tulleet eteen. On ollut hyväksyttävä, että toiset jatkavat kiireistä elämäänsä ja minun tavoitteeni ovat jossain muualla. Vuosi on ollut raskas, sitä ei käy kieltäminen. Paraneminen on ollut hidasta tai jopa pysähtynyttä.  Arki on ollut haastavaa, ei vain terveyden puolesta mutta myös taloudellisesti. Monet itkut on tullut itkettyä mutta aina on noustu. On ollut pakko. Olen huomannut tulleeni kiukkuiseksi ja jopa katkeroituneeksi ja positiivisuutta on ollut kaivetta syvistä vesistä. On kamalaa huomata itsessään piirteitä, jotka eivät ole niin mukavia. Tässä kuitenkin ollaa, edelleen, hengissä. Pohtiessani kulunutta vuotta olen toisaalta saanut, omien voimavarojeni mukaan, myös paljon aikaiseksi. 

    Kevään aikana tavoitteeni oli päästä urheilemaan ja juoksinkin valtavasti, sillä se oli ainoa asia, jota pystyin tekemään ja se tuotti erilaisen kivun eikä hermosärky vienyt ajatuksiani juostessani. Läpäisin myös yliopiston haastattelut ja pääsin opiskelemaan. Aloitin työt, jotka kuitenkin veivät fyysisen terveyteni taas pohjamutiin ja työajatukset oli heitettävä vuodella eteenpäin ja jäin kuntoutustuelle kituuttamaan. Taloudellinen tilanne on romahtanut ja jokainen hankinta on harkittava kunnolla, jotta laskut saa maksettua. Toisaalta materia on menettänyt merkityksensä ja kammoksun ajatusta turhasta tuhlailusta ja shoppailusta yleensä. Suomessa on runsaasti vähävaraisia perheitä, joiden elämä on selviytymistä päivästä toiseen. Se olisi meidän kaikkien hyvä joskus muistaa ja auttaa niitä heikommassa asemassa olevia. Heitä voi olla ihan lähipiirissäkin. Tästä onkin tullut itselle tärkeä asia ja aion jatkossa, jos elämäntilanteemme helpottaa, auttaa enemmän heitä, jotka apua tarvitsevat. Sysksyllä kävin myös vertaistukikoulutuksen, jotta voin jatkossa olla aivoinfarktin kokeneen ihmisen/ihmisten tukena. Halu auttaa toisia on kasvanut kuukausi kuukaudelta yhä vahvemmaksi. Syksyllä opinnot ovat menneet tuskaisen varmasti eteenpäin ja olen pysynyt aikataulussa. Opinnot ovat kuitenkin kuormittaneet kovia kokeneita aivojani niin paljon, että kolmen päivän lähijaksojen jälkeen aivot ovat huutaneet apua ja toipumiseen on mennyt useita päiviä. Olen kuitenkin saanut opinnoista enemmän irti kuin ne ovat ottaneet. Ryhmään kuulumisen tunne ja itsensä haastaminen ovat tärkeitä asioita omassa minuudessani. Halu oppia on valtava. Välillä on kyllä tullut mietittyä, että olenko sittenkin haukannut liian suuren palan, kun hermosäryt ovat olleet kovimmillaan.

   Muutama viikko sitten saavutin jälleen uuden etapin, kun tulin valituksi kokemusasiantuntijakoulutukseen. Kevät tulee siis olemaan kaksien opiskelujen aikaa. Olen sinnikäs luonne tiedän, että tulevaisuus tulee olemaan parempi kuin nykyhetki. Jatkossa toivon työllistyväni kokemusasiantuntijana sekä tämän sairauden että perheväkivallan asiantuntijana, jotta voin auttaa samojen asioiden kanssa painivia. Toivon myös saavani tuotua yksinhuoltajien ja vähävaraisten ihmisten asioita enemmän esille. Ne tuntuvat yhä useammalta unohtuvat arjen haasteissa. Halu auttaa on valtava.

    Kulunut joulukuu on ollut itselle varsin ristiriitainen. Tulen viettämään, tahtomattani, joulun yksin ensimmäistä kertaa elämässäni. Se samalla pelottaa ja jännittää. Kyse on kuitenkin vain viikosta, joten yritän nähdä asiassa valoisan puolen. Voin kerätä voimia tulevaa vuotta varten. Toisaalta pelkään, että koen viikon yksinäisyyden ahdistavana tekijänä. Sitä ennen kuitenkin vietämme pientä ennakkojoulua lasten kanssa ja olen onnellinen siitä, että tässä maallisessa maailmassa vielä olen ja saan olla tukena lapsilleni. Joulukuussa on tapahtunut runsaasti joulun ihmeitä. Olen saanut huomata lähimmäisen rakkauden merkityksen. Olen saanut ihania, konkreettisia, yllätyksiä ja tukea, jotka ovat saaneet kyyneleet silmiini. Olen kiitollinen siitä, että maailmassa on ihmisiä, jotka aidosti välittävät toisista ihmisistä ja haluavat auttaa. Kiitos heille. Olen äärettömän onnekas. Tällä viikolla sain myös toisenlaisia iloisia yllätyksiä, sillä viimein sain ajan kipupoliklinikalle. Olen jonottanut yli seitsemän kuukautta apua hermosärkyihini ja tammikuussa pääsen vastaanotolle. Sain myös kutsun oftalmologille helmikuussa. Nämä ovat asioita, jotka varmasti parantavat elämänlaatua ja tuovat kivuttomia päiviä elämääni enemmän. Kipu on sellainen asia, että sen kanssa eläminen on varsin tuskaista. Se vie elämänlaatua hurjasti alaspäin. Kolmoishermosärkyni ja silmähermon vauriokipu ovat toisinaan niin lamauttavia, että se vie toimintakyvyn kokonaan sillä hetkellä. Nämä olivat siis oikeudenkäynnin tuloksen lisäksi parhaimmat lahjat mitä pyytää saatoin. 

    Ensi vuodelle toivon lapsilleni turvallista ja tasaisempaa elämää. He ovat kokeneet ikäisekseen valtavasti enemmän kuin moni muu lapsi/ nuori. He ovat seliytyjiä kaikessa mittakaavassa. Itselleni toivon terveyttä ja työelämään pääsyä kevään jälkeen. Työ ja työpaikka ovat äärettömän tärkeitä asioita ihmiselle. Se luo kokonaisvaltaista turvaa elämään. Ystävilleni ja läheisilleni toivon terveyttä ja uskoa tulevaan. Ja kaikille teille, jotka jaksatte lukea raapustuksiani, haluan sanoa, että olen kiitollinen jokaisesta teistä. Äidilleni haluan sanoa KIITOS. Ilman häntä en olisi tässä kirjoittamassa. 

Elämä kantaa vaikka maailma onkin mullillaan. Tärkeintä on olla läsnä toiselle ja näyttää rakkautta tärkeille ihmisille. Auttakaa, puuttukaa ja pitäkää silmät auki epäkohdille mutta myös elämän kauneudelle.

    Rauhallista joulua kaikille!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kesälomalla

Pimeä syystalvi

Ajatuksia kesää kohti mentäessä...