Isänpäivän tuoma ajatusmyrsky
Tänään isänpäivänä olen kiitollinen omasta isästäni, joka antoi minulle tahdonvoiman ja itsenäisen kyvyn ajatella ja puolustaa itseäni. Kannusti urheilemaan, kilpailemaan ja opiskelemaan. Antoi mahdollisuuden nähdä maailmaa ja kokea ja elää maailmaa ja oppia virheistämme. Isäni kuoli muutama vuosi sitten, varsin `nuorena`äkillisesti syöpään. Mitään ei ollut tehtävissä, ei mitään. Hän oli voima ja vahvuus. Hän oli turvasatama. Soitto isälleni ja hän oli jo matkalle luokseni pelastamaan kuopuksensa turvaan. Hän teki kaikkensa lapsiensa eteen mutta ei kuitenkaan siloitellut tietämme vaan antoi meidän itse oppia asiat vaikka ne tapahtuivat toisinaan vaikeuksien kautta. Hän oli aina läsnä. Hän oli isä. Sitten isäni kuolema muutti kaiken. Olen tyytyväinen siitä vahvuudesta ja voimasta, millä vanhempani minut kasvattivat. Se on tietysti vaatinut veronsa, kuten tämän stressin aiheuttaman aivoinfarktin(kaulavaltimon dissekaation) mutta isäni kasvatuksen mukaisesti puolustan lapsiani aina hautaa