Syksy palauttaa taas arkeen

 Kesän lopulla tapahtui asioita, joista en vielä pysty kirjoittamaan mutta elämä pisti meidän perheen taas polvilleen. Tapahtui samanaikaiseti sekä ikäviä asioita että suoranaista pahuutta. Kaikesta on ollut kuitenkin taas noustava ja en vieläkään tiedä, miten selvisimme. Prosessi toki vie edelleen aikaa ja mikään ei ole varmaa mutta pelko ei saa enempää hallita mieltä. Elämässä ei kuulu joutua pelkäämään arjessa. Tässä samassa rytäkässä tuli kaksi vuotta sairastumisestani täyteen ja huomasin, että sairaus ei ollut enää niin läsnä arjessani, kun muut asiat olivat vieneet voimavaroja. Aloitin samassa rytäkässä myös täysipainoisesti työt uudessa työpaikassa( vaikka kuntoutustiimi suositteli minulle pysyvää kuntoutustukea). Halusin niin kovasti, jälleen, työelämään ja kun työnkuvakin tuntui rauhallisemmalta, niin uskalsin lähteä uuteen. Valitettavasti tämä ei ollutkaan hyvä juttu. Olisi pitänyt uskoa ammattilaisia.

Viime vuonna palasin omaan työhöni ammatillisen kuntoutuksen kautta ja pystyin olemaan 3 viikkoa töissä ennen kuin oireet palasivat ryminällä ja jouduin jäämään pois töistä. Nyt pystyin olemaan työkykyisenä neljä viikkoa, kunnes hermosärky yltyi, vasen puoli puutui, näkökentän haasteet palasivat ja fatiikki iski päälle. Onneksi esimieheni on aivan ihana ja laittoi minut lepäämään. Nyt sitten työterveyden kautta minulla haetaan osa-aikaista kuntoutustukea, sillä haluan edelleen olla työelämässä mukana vaikkakin sitten vähän kevyemmin. Uskon pystyväni tekemään 2-3- päivää viikossa töitä vaikka tietenkään siitä ei ole varmuutta. En ole kuitenkaan vielä valmis 45- vuotiaana jäämään täysin pois itselleni niin rakkaasta työstä ja sen tuomasta sosiaalisesta pystyvyydestä. Työnantajani on ollut myötämielinen tämän osa-aikaisuuden suhteen ja nyt vain odotetaan, mitä Keva päättää tulevaisuudestani. Olen siitä onnellisessa asemassa, että minulla on vaihtoehtoja työni suhteen ja sitä pysytään mukauttamaan tarpeen vaatiessa. On kuitenkin vaikeaa hyväksyä, että oliko tämä nyt tässä ja enkö enää koskaan pysty täysipainoiseen työskentelyyn. Sen verran sairaus on opettanut, että elämässä pitää olla muutakin kuin työ ja vapaa-ajallekin pitää jäädä voimia. Nyt näin ei ole ollut vaan olen illat ollut kivuissa väsyneenä sohvaan painautuneena. Toivon, että tähän tulee muutos ja minusta tulee se sama kiva ja jaksavampi äiti, joka olin ennen työhön paluuta kesällä. 

Tämä sairaus yllättää minut edelleen varsin usein. Olen alkanut oppimaan, ettei kannata tuudittautua siihen hyvään oloon, kun heti sen jälkeen tapahtuu jotain. Edelleen haasteena on myös se, että muut ihmiset eivät näe sairauttani, sillä sitä on vaikea huomata ulkoisesti, ellei osaa tarkasti havainnoida. Tämä aiheuttaa tilanteita, missä joudun äärirajoille, kun yritän suorittaa asioita, kuten muut. Yritän kovasti olla sosiaalinen ja positiivinen ja jaksava. Haluaisin kovasti käydä ulkona ravintolassa syömässä, harrastuksissa ja tapahtumissa. Valitettavasti tällaiset mukavuudet rasittavat kehoani liikaa ja toipuminen virikkeistä vie aivan liian monta päivää ollaakseen sen väärtti. Haluaisin myös joskus valvoa pidempään mutta sekin kostautuu monen päivän väsymyksenä. Olisi ihanaa olla se sama vanha äiti, joka pelaa ja harrastaa eri pallopelejä lastensa kanssa. Nykyään jo pelkkä pallon liikkumisen seuraaminen aiheuttaa kipuja ja haasteita. On niin paljon asioita, joita tämä sairaus on laittanut sivuun mutta pikku hiljaa niitä hyväksyn. On vain ymmärrettävä, että nyt on uusi elämä ja mentävä sen mukaan. Sitä vielä harjoittelen.

Syksy saapuu siis tänäkin vuonna ja olen siitä kiitollinen,että saan sen nähdä. Elämä ei ole itsestäänselvyys, ei miltään osin. Olen kiitollinen niin monesta asiasta elämässäni mutta edelleenkin myös vihainen asioista, joita minulle on vuosien varrella tapahtunut. Joskus haasteiden on väistyttävä syrjään, onhan? Siihen asti menen hetki kerrallaan kuulostellen, mitä elämällä on minulle antaa ja nauttien lasteni ja rakkaimpieni seurasta, jotka kestävät minua myös väsyneenä, kiukkuisena ja ei niin ihanana- ihmisenä aina. Yritän parhaani, yritän, ihan jokainen päivä, kun saan elää.

Ihanaa syksyä kaikille!