Tekstit

Näytetään tunnisteella tunteet merkityt tekstit.

Yksin vai yksinäinen- varjoista valoon!

 Tässä vaiheessa vuotta pitäisi kirjoittaa tulevan vuoden lupauksista ja haaveista. Itsellä on kuitenkin ollut jo pidemmän aikaa pohdinnan alla termit yksin ja yksinäinen. Se mikä on näiden ero, riippuu varmasti jokaisen omasta ajattelutavasta. Kumpi on ikävämpi termi? Monet meistä elävät yksin mutta eivät ole yksinäisiä. On harrastuksia, ystäviä, perheenjäseniä, työpaikka ja muita yksinäisyyttä estäviä tekijöitä. On jotain mihin kuulua, olla osa jotakin yhteisöä. Sitten on toisia, jotka eivät fyysisesti ole yksin mutta kokevat yksinäisyyttä, kuulumattomuutta itselle tärkeisiin asioihin,ovat arjen asioiden ulkopuolella.     Itse tunnen olevani useinkin taakkana toisille, läheisilleni, sillä minun on vaikeaa olla aina positiivinen. On haastavaa suunnitella asioita ja haaveilla, kun ei ole varmuutta tulevaisuudesta. En voi ajatella asioita sitten kun - periaatteella. Muistelen usein sitä, miten minut nähtiin työyhteisössä. Sain aina adjektiiveja nauravainen, iloinen ja posi...

Kyyneleet valtasivat olohuoneeni

Tänään se iski illalla, syvä toivottomuuden tila. Elämän epäoikeudenmukaisuus ja viha koettua kohtaan. Ihmiset tarkoittavat hyvää hokemalla sinulle, ole armollinen, ei se haittaa, nyt vain olet. Voi kunpa se olisi niin yksinkertaista olla ajattelematta, kokematta, tuntematta. Haluaisin huutaa ja kiljua tätä elämän epäoikeudenmukaisuutta. Haluaisin huutaa, että minua pelottaa tulevaisuus. En uskalla heittäytyä siihen nuoruuden innolla, en positiivisuudella, en millään. En halua enää pettyä, en kokea samoja asioita uudelleen. Haluan tietää, mitä tapahtuu, jotta voin vapaasti hengittää ja olla onnellinen. Epävarmuus on pahinta, mihin tällaisessa tilanteessa voi joutua. Epävarmuus kaikesta, parantumisesta, toimeentulosta, turvallisuudesta ja onnesta.  Koko elämäni on ollut taistelua ja vahvaksi kasvamista. Nyt saisi jo riittää, joku muu voisi ottaa nuo asiat kantaakseen. En jaksaisi aina olla vahva ja rohkea, en itsenäinen ja päättäväinen. Haluaisin tuntea rakkauden ja sen tuoman varmu...