Miksi en vieläkään ole terve? Miksi en jaksakaan samoja asioita kuin ennen?Olenko silti hyvä tällaisena kuin nyt olen?
Halusin niin kovasti palata töihin, kokea olevani jälleen tarpeellinen ja osaava. Halusin niin kovasti kuulua johonkin, olla hyvä jossain. Halusin olla terve, sama vanha itseni, joka olin ennen sairastumista. Halusin niin kovasti... Työt alkoivat maanantaina. Olin jo parin viikon ajan suunnitellut asioita ja tehnyt tulevan työvuoden eteen suunnitelmia. Olo oli innostunut ja odottava. En kokenut olevani enää yhtä väsynyt kuin aiemmin. Pahimmat hermosäryt olivat poissa ja sain päivisin aikaiseksi muutakin kuin lepäämistä. Työt alkoivat ja imaisivat minut mukaansa saman tien. Olin onnellinen. Sain tehdä töitä ja olla tarpeellinen. Ensimmäiset päivät menivät kuin hurmoksessa. Työtunnit paukkuivat kolmen ensimmäisen päivän aikana. Minua varoiteltiin ottamaan rauhallisesti mutta en voinut jättää asioita puolitiehen, sillä työssäni se vain ei kertakaikkiaan ole mahdollista. Tein siis pitkiä päiviä ensin työpaikalla ja sitten illalla kotona. Työkokeiluni veltoitti minua tekemään muu...