Lottovoittona aivoinfarkti- kun elämä pysähtyy ja alkaa uudelleen

  Olen nyt ollut virallisella kesälomalla nelisen viikkoa. Tämä loma on tuntunut ansaitulta. Viime vuoden ponnistelut työelämässä näkyvät nyt voimakkaana väsymyksenä. Olen ylpeä, että jaksoin koko työvuoden vaikkakin osa-aikaisena. Halu kokoaikatyöhön on valtava. En olisi aikaisemmin ajatellut haluavani tehdä  täysipäiväisesti töitä vaan  ihannetilanne on aina ollut nelipäiväinen viikko. Nyt kun se pakonsanelemana on mahdollinen niin huomaan, ettei se taloudellisesti ole kovin helppoa. Päinvastoin stressi taloudellisesta pärjäämisestä on valtava. Olenkin sanonut työnantajalleni, että haluaisin kokeilla 100 % työaikaa ja viisas pomoni halusi, että voimavarani kartoitetaan, etten haukkaa liian suurta palaa ja pala loppuun. Nyt siis olen päässyt työkykyarviointiin, joka sisältää sosiaalityöntekijän kartoituksen, neuropsykologiset testit ja lääkärin arvion terveydestäni. Aluksi koin tämän epäluottamuksena siitä, etten itse osaa arvioida terveyttäni mutta viikkojen kuluessa ol...

 Minun on pitkään pitänyt kirjoittaa ajatuksiani ulos, jotta myöhemmin voin ymmärtää kokemaani paremmin. Nyt vihdoin otin siihen ajan,pienen hetken itselleni. Kirjoittamiseen sysäsi tällä kertaa pienen tytön kysymys:" Miksi sun toinen silmä on paljon enemmän kiinni ja punainen koko ajan?" Kysymys oli pysäyttävä. Olen itse huomannut, että halvauksen aiheuttama Hornerin oireyhtymä on jäänyt kasvoihini jättäen oikean silmä roikkumaan ja ajoittain väsymyksen tullessa myös suupieleni roikkumaan. Viime aikoina silmä on ollut jatkuvasti myös tulehtunut ja turvonnut. Aina aikuisilta asiasta kysyessäni saan vastaukseksi, ettei kasvojeni erilaisuutta huomaa. Mutta lapset, jotka aidosti meitä tarkkailevat, uskaltavat totuuden sanoa. Se ei satuta minua, päinvastoin, koen, että en ole asiaa kuvitellut vaan se on totta. Tämä sairaus on näkyvä vaikkakin hienovaraisesti. En juurikaan onnu mutta rappusissa minun pitää pitää kiinni aina kaiteesta. Toisinaan kompastun jalkoihini ja muistini kuo...

  Uusi vuosi ei tuonut suurta wau- elämystä arkeen mutta laittoi sen sijaan miettimään taasen sitä, mitä elämältäni haluan ja miten arjen haasteet voisin selvittää ja miten toisia ihmisiä saa kohdella.On ollut välillä jopa musertavaa havaita, että monet asiat ovat yhtä epävarmoja kuin aiemminkin eikä sitä turvallisuuden tunnetta, jossa elämä ja rakkaus kantaa, ole tullut vieläkään. Uusi työ on ollut ihanaa vaihtelua arkeen. On tehnyt hyvää saada haastaa itseään ja kokea onnistumisia työssään. Tässä minä olen hyvä- tämän minä osaan- on tullut monta kertaa ajatuksiin lasten kanssa toimiessani. Ison haasteen on sen sijaan tuonut uuden palkkaorganisaation ( josta onkin kirjoiteltu mediassa paljon) uhriksi joutuminen ja palkkaa en ole saanut koko alkuvuonna. Lisäksi palkka-asioissa on sotkettu kaikki mahdolliset seikat, joten joskus tuleva palkkani on varmasti pielessä sekin. Jo yksin rahatta jääminen ja yhden aikuisen ja lasten arjen pyörittäminen on itsessään varsin haastavaa, joten j...

 Joululoma tuntui etukäteen loistavalta tilaisuudelta kerätä voimia uuteen vuoteen.Kaikki ei aina mene kuin toivoisi ja loman loppuaika on vienyt enemmän voimia kuin antanut. Kaikesta kuitenkin noustaan ja arki palaa väistämättä tähänkin taloon. Ikävät uutiset kuormittavat ja vaikuttavat väistämättä myös omaan arkeen suurempina hermosäryn määrinä.Edelleen jaksan ihmetellä tätä ihmisen kokonaisvaltaisuutta ja kaiken vaikutusta kaikkeen. Resilienssi on myös valtava,kun puhutaan ihmiskehon kyvystä sietää ja kestää kuormitusta. Uusi vuosi tuo itselleni paluun vanhaan työhöni.Tiedän,että muutos vie aikansa mutta uskon,että työ antaa enemmän kuin ottaa.Vuoden alussa sain myös ensimmäisen pysyvän osatyökyvyttömyyseläkkeeni,joka mahdollistaa osa-aikatyön itselleni. Vielä en itseäni halua määrittää eläkeläiseksi mutta kyllä se turvaa kummasti tähän arkeen tuo. Sain myös tiedon,että pääsen vihdoin TMS-hoitoon. Toivon tämän auttavan hermosärkyihini silmän ja kasvojen alueella.Jatkuvat kolmois...

 Syksy on mennyt nopeasti.Arki on palannut ja kiire sen mukana.Ajoittain on pitänyt vetää jarrusta,jotta vauhti ei olisi liian nopeaa.Työt alkoivat syksyllä hyvin ja uudet tuulet puhalsivat. Tein saman virheen kuin viime vuonna ja aloitin liian innokkaasti. Ymmärsin kuitenkin kuunnella itseäni ja sain aloitettua tekemään työtäni osa-aikaisesti.Minulle myönnettiin myös varsin nopeassa tahdissa pysyvä osa-aikaeläke,jonka aloitan tammikuussa. On ollut ihanaa huomata,miten ihmiset töissä ovat ottaneet sairauteni vastaan.Huomaan kuitenkin edelleen sen,miten vaikeaa tätä sairautta on ymmärtää,kun se ei näy ulospäin.Olen oppinut entistä paremmin kompensoimaan asioita ja hyödyntämään niitä puolia,mitä sairaus ei pystynyt nujertamaan. Voisi sanoa,että syksy on ollut hyvä. Palatessani pohtimaan syksyn kulkua,huomaan,mitä kaikkea arjen haastetta se on tuonut mukanaan.Nämä arjen haasteet ovat niitä,mistä useimmat meistä valittavat mutta itselle ne tuntuvat juhlalta sillä arki on juhlaa. Siivou...

 Kesän lopulla tapahtui asioita, joista en vielä pysty kirjoittamaan mutta elämä pisti meidän perheen taas polvilleen. Tapahtui samanaikaiseti sekä ikäviä asioita että suoranaista pahuutta. Kaikesta on ollut kuitenkin taas noustava ja en vieläkään tiedä, miten selvisimme. Prosessi toki vie edelleen aikaa ja mikään ei ole varmaa mutta pelko ei saa enempää hallita mieltä. Elämässä ei kuulu joutua pelkäämään arjessa. Tässä samassa rytäkässä tuli kaksi vuotta sairastumisestani täyteen ja huomasin, että sairaus ei ollut enää niin läsnä arjessani, kun muut asiat olivat vieneet voimavaroja. Aloitin samassa rytäkässä myös täysipainoisesti työt uudessa työpaikassa( vaikka kuntoutustiimi suositteli minulle pysyvää kuntoutustukea). Halusin niin kovasti, jälleen, työelämään ja kun työnkuvakin tuntui rauhallisemmalta, niin uskalsin lähteä uuteen. Valitettavasti tämä ei ollutkaan hyvä juttu. Olisi pitänyt uskoa ammattilaisia. Viime vuonna palasin omaan työhöni ammatillisen kuntoutuksen kautta ja...

  Tänään havahduin ajatuksissani siihen, miten kaksi vuotta sitten olin kovassa päänsäryssä. Asiat olivat saaneet jonkilaisen suunnan ja uusi työpaikka odotti eikä edes päänsärky, joka ajoittain oli tuskaista, saanut minua pohtimaan kipua sen suuremmin. Enpä tuolloin juhannuksen ihastumisen tuoksinassa osannut ajatellakaan, millainen elämänmuutos minulla olisikaan edessä reilun kuukauden kuluttua. Elämänmuutos, jota en olisi tarvinnut osaksi arkeani.  Olen kuullut monen sanovan, kuinka aivoverenkiertosairaus on tuonut paljon positiivisuutta elämään, antanut uuden tavan katsoa asioita ja tuonut uusia polkuja eteen. Itsekin ajattelen näin ajoittain. Olen kuitenkin ristiriidassa sen kanssa, että koen, että minun pitäisi olla kiitollinen etten kuollut ja toisaalta elämästäni on lähtenyt niin paljon tärkeitä, iloa tuottavia asioita pois sairastuttuani. Tunneskaalat vaihtelevat särkyjen ja yksinäisyyden mukaan. Ajoittain olen iloinen vanha itseni ja osaan nauttia hetkestä. Sitten hu...