Uusi vuosi vanhat haasteet
Joululoma tuntui etukäteen loistavalta tilaisuudelta kerätä voimia uuteen vuoteen.Kaikki ei aina mene kuin toivoisi ja loman loppuaika on vienyt enemmän voimia kuin antanut. Kaikesta kuitenkin noustaan ja arki palaa väistämättä tähänkin taloon. Ikävät uutiset kuormittavat ja vaikuttavat väistämättä myös omaan arkeen suurempina hermosäryn määrinä.Edelleen jaksan ihmetellä tätä ihmisen kokonaisvaltaisuutta ja kaiken vaikutusta kaikkeen. Resilienssi on myös valtava,kun puhutaan ihmiskehon kyvystä sietää ja kestää kuormitusta.
Uusi vuosi tuo itselleni paluun vanhaan työhöni.Tiedän,että muutos vie aikansa mutta uskon,että työ antaa enemmän kuin ottaa.Vuoden alussa sain myös ensimmäisen pysyvän osatyökyvyttömyyseläkkeeni,joka mahdollistaa osa-aikatyön itselleni. Vielä en itseäni halua määrittää eläkeläiseksi mutta kyllä se turvaa kummasti tähän arkeen tuo. Sain myös tiedon,että pääsen vihdoin TMS-hoitoon. Toivon tämän auttavan hermosärkyihini silmän ja kasvojen alueella.Jatkuvat kolmoishermosäryt ja silmän polttava särky ovat suurimmat haasteeni, silmävärveen ja kaksoiskuvien lisäksi, arjessani. Nyt alkava hoito tulee kestämään elokuulle asti ja siihen pitää sitoutua 100%. Tammikuulle ajoittuu myös isompi operaatio,jonka toivon tuovan apua itselleni. Arki siis jatkuu varsin samanlaisena kuin tähänkin asti.
Uuden vuoden toivon tuovan elämäämme lasten kanssa pysyvyyttä,turvaa ja rauhaa. Viime vuotta pohtiessani ja läpikäydessäni ajattelin aluksi sen olleen varsin tavallinen mutta syvemmälle mentäessä huomasin sen olleen varsin raskas ja kuormittava.Vuosi alkoi liukastumisellani ja ranteen murtumalla ja loppui ikäviin asioihin.Väliin mahtui useita MRI-kuvauksia,operaatioita,kauheita uutisia,pelkoa ja surua.Onneksi vastapainona oli esikoisen ylioppilasjuhlat, lomamatkoja,paluu töihin,uusia ystäviä,sairauden esille tuomista sekä isoja/hurjia tapahtumia,jotka päättyivät hyvin. En kuitenkaan kaipaa mennyttä vuotta ja toivon,että tämä tuleva vuosi antaisi enemmän kuin ottaa. Yksi asia mitä aion tämän vuoden aikana opetella on itsekkyys,terve itsekkyys. Olen kuluneiden parinkymmenen vuoden aikana ollut lähinnä antavana osapuolena joten nyt voisi olla aika olla myös saavana. Aika näyttää kuinka onnistun.
Tälle vuodelle toivon kanssakulkijoille terveyttä ja uskoa unelmiin.Kauheidenkin asioiden takaa voi löytyä se polku,jota kulkemalla saa rauhan ja onnen. Toivon,että ihmiset osasivat enemmän asettua toisen ihmisen saappaisiin ja katsovan asioita eri perspektiivistä ja uskaltaisivat tehdä asioita,jotka rikkovat omaa kaavaa. Toivon,että uskaltaisimme puuttua epäkohtiin ja auttaa pyyteettömästi toisia. Ennen kaikkea toivon,että saisimme elää onnellista ja henkisesti rikasta elämää,sillä koskaan ei voi tietää,miten elämä voi muuttua tai loppua hetkessä.
Turvallista uutta vuotta kaikille❤️
Kommentit
Lähetä kommentti