Ilon pilkahduksia aivoinfarktimaailman keskellä

 Kulunut viikko on tuonut taas esille tämän sairauden vaihtelevuuden ja vaikutuksen mielialoihin. Olen jo aiemmin pohtinut sitä, miten pienistä asioista on oppinut iloitsemaan. Nyt olen pohtinut juuri näitä pieniä ilon pilkahduksia kaikkien näiden haasteiden keskellä. Puoli vuotta on mennyt nopeasti ja jokapäiväiset yllätykset ovat myllänneet maailmaani melkoisesti. Välillä on tuntunut siltä, että olen jäänyt painavan kiven alle, josta ei ole pois pääsyä. Toisinaan olen huomannut hymyileväni, kun aurinko on paistanut ikkunasta kasvoihini ja olen tuntenut eläväni kaikesta kokemastani huolimatta.

Tällä hetkellä olen kovassa flunssassa.Sain ajan koronatestiin ja matkalla sinne, huomasin hymyileväni, kun ajattelin, että tämäkin retki olisi voinut olla ihan toisenlainen. Ajoin itse autolla testiin ja sitä en olisi vielä muutama kuukausi sitten voinut kuvitellakaan. Tunsin täydellistä vapautta ajaessani muiden keskellä, Helsingissä. Asia, joka on aiemmin ollut itsestäänselvyys mutta nyt puolen vuoden ajamattomuuden jälkeen nautin jokaisesta hetkestä. Vapaus, sitä tunsin, ajaessani ikävään testiin. Nauroin tankatessani autoani, sillä olin täysin unohtanut, mitä bensaa autoni tarvitsee ja miten homma toimii. Näitä ilon pilkahduksia on tullut tällä viikolla useita ja olen osannut ottaa ne vastaan. Vaikka en koskaan palaudu takaisin vanhaksi itsekseni, niin olen onnellinen kaikesta, mitä pystyn taas tekemään. Olen jopa iloinen flunssastani, niin pimeältä kuin se kuulostaakin, mutta olen kurkkukivussani ja räkäisyydessäni unohtanut silmäni haasteet ja tasapainovaikeudet hetkellisesti. Flunssa on kuitenkin vain flunssa, joka menee ohi. Jatkuva itsensä tarkkailu on unohtunut maatessani kuumeisena sängylläni.

Päätin muutama viikko sitten tehdä muutaman työhakemuksen ihan vain piristääkseni itseäni ja saadakseni itselleni tavoitteita tulevaan. Halusin niin kovasti olla työkuntoinen. Olen ihminen, joka tarvitsen haasteita, mihin pyrkiä ja olen tottunut selviämään kovistakin vastoinkäymisistä. Ilokseni pääsin 4/5 haastatteluun ja nekin sujuivat hyvin. Onneksi korona-aikana haastattelutkin tehdään etäyhteyksin, joten minun ei tarvinnut lähteä seikkailemaan liikenteeseen,  ulkomaailmaan, joka edelleen äänineen ja liikkuvine kohteineen vaikeuttaa tasapainoani ja näkökykyäni. Toki kerroin tilanteestani avoimesti haastattelijoille. Vastaanotto oli positiivista ja sain kokea ammatillisuutta ja arvostusta sillä saralla. Minulle tuli kova tarve kuntoutua ja päästä työelämään taas kiinni. Nyt vain pitää kuntoutua työkykyiseksi. Aikaa onneksi ensi syksyyn on vielä ja tällä hetkellä uskon kuntoutuvani työkuntoon siihen mennessä. Ja jos en kuntoudu, niin sekin on ihan ok.

Tiedostan kyllä, että ensi viikolla voi olla taas toinen ääni kellossa ja kivut vaikeuttavat positiivista ajattelua mutta tällä hetkellä olen iloinen tästä tilanteesta. Ensi viikolla menen kaulavaltimoiden kuvaukseen ja saan lisää tietoa tulevasta. Kuvaus jännittää, sillä oireeni ovat olleet ajottain melkoisia ja kuntoni on vaihdellut jatkuvasti. Olen onneksi pystynyt puhumaan ja kirjoittamaan tunteistani ja kokemuksistani ja saanut aivan valtavasti ihanaa vertaistukea. En voi olla hehkuttamatta vertaisten tukea kaikkeen. En olisi koskaan päässyt tähän kuntoon ilman vertaisia. Kokemukset, asioiden jakaminen, kannustukset ja samankaltaisuus ovat olleet isoin voimavara koko tämän lottovoitto- projektin aikana. Aina, kun on tuntunut siltä, ettei jaksa, olen saanut positiivista ohjeistusta ja vertaiskokemuksia, joiden jälkeen olen uskonut taas elämän hyvyyteen. Olen myös turvautunut äitiini ja muutamiin ystäviini, jotka ovat muistuttaneet minua kaikesta siitä hyvästä, mitä minulla on, sairaudesta huolimatta. Epätoivonhetkillä he ovat vetäneet minut pohjalta ylös ja kannustaneet taistelemaan elämäni haasteissa. Olen noussut joka ikinen kerta ja ilman heitä en olisi nyt tässä hymyilemässä tietokoneen äärellä. 

Tänään on hyvä päivä. En anna minkään painaa minua tänään alas. Ei se ole niin kamalaa, jos asunto on vähän sotkuinen tai en jaksa liikkua kuin sängyltä sohvalle. Ei se ole niin kamalaa yksin pyörittää kolmen lapsen arkea sairastuneena ja väsyneenä. Kaikella on hyvät puolensa.Haastavaa tämä on mutta asiat voisi olla huonomminkin. Minulla on ihanat lapset, joista on kasvanut ymmärtäviä ja toiset huomioon ottavia. He ovat kokeneet kovia, pelänneet menettävänsä äitinsä ja sitä kautta kotinsa ja turvansa. He ovat taistelijoita, joista olen ylpeä. He eivät ole eläneet pumpulissa, luullen maailman pyörivän vain heidän ympärillään. He ovat oppineet, mitä on pitää yhtä ja olla perhe. He ovat maailmani ja heidän takiaan minun on jaksettava nousta joka ikinen päivä ja selviydyttävä arjen haasteista itsenäisesti.

Hymyilen, sillä tänään olen kivuista huolimatta onnellinen. Kiitollinen elämästä. Sain lottovoiton, jota en olisi halunnut mutta jonka takia arvomaailmani on muuttunut entistä paremmaksi. Ehkä joskus olisi myös sen toisen lottovoiton aika mutta ilman sitäkin elämä tuntuu elämisen arvoiselta tänään.