Tammikuun pakkaset ja työn ilot sekä elämän purjeet

 Tässä työssäni joulukuu hujahti nopeasti ohi. Nautin joulukuusta senkin takia, että monen viikon flunssan ja korona-sairastelun jälkeen, pääsin palaamaan töihin ja näkemään oppilaitani. Kotona ollessani tuntui,että seinät meinasivat kaatua päälle ja kaikki muutkin asiat tuntuivat raskaammalta, kun en päässyt juurikaan ulos talosta sairasteluni vuoksi. Flunssa ja korona aiheuttivat myös sen, että hermosärkyily paheni ja kipu tuntui kasvoissa voimakkaina kolmoishermot iskuina ja silmän poltteena. Väsymys oli valtavaa ja haju-ja makuaisti hävisivät jälleen. 

Päästyäni takaisin töihin, haalin valtavasti tehtävää ja tapasin ystäviäni ennen joulua. Joululoman alkaessa olinkin ihan poikki, kun taaskaan en muistanut kuormittumisen vaikutuksia tähän infarktin jälkitilaan. Joululoma oli kuitenkin sopivan rauhallinen ja henkisesti rentouttava, joten sain palauduttua melko hyvin loman aikana.

Tammikuussa jatkuivat työt ja kiire. Olen ihminen, joka tarvitsen toimintaa ja tunnetta, että olen hyödyksi, ja sitä tämä työni toden totta on. Heti alkuun kuitenkin palasivat sisäilmaoireet ja niskani( kaulavaltimon kohdalta) kipeytyi todella kovaksi kivuksi. Olen yrittänyt kaikki keinot mutta kipu ei lähde lääkkeillä eikä levolla eikä treenillä. Pieni synkkä pilvi tuli harteilleni ja pitkästä aikaa pelko siitä, voisiko kaulavaltimon repeämä uusiutua ja voisiko siellä oleva pseudoaneurysma revetä. Tämä jatkuva epävarmuus on inhottavaa vaikkakin sen kanssa voi elää. Toisinaan myös unohdan, miten paljon erilaisia kipuja ja oireita minulla on edelleen ja miten ne vaikuttavat päivittäiseen toimintakykyyni. Osaan kompensoida arjessa juttujani, jotta toiset ihmiset eivät huomaa *puutteitani* mutta se aiheuttaa helposti sitten oman kuormittumisen. Olenkin nyt yrittänyt taas olla armollisempi ja levätä enemmän.

Arki on kuitenkin pitkästä aikaa melko mukavaa. Tiedän, että tätä ei jatku kauan mutta olen onnellinen tästä hetkestä ja näistä ihmisistä, jotka olen elämääni ja arkeeni saanut ja jotka ovat siinä kaikista haasteistani huolimatta pysyneet. Moni olisi lähtenyt varmasti eikä olisi uskaltanut jäädä elämääni taustojeni ja jatkuvien epävarmuustekijöiden vuoksi. Monelle on helpompaa ajatella vain omaa napaa ja tehdä niitä asioita mitä haluaa, ilman, että täytyy ottaa sairastunut tai haastavaa elämää elävä ihminen mukaan.

Olenkin kiitollinen siitä, mitä minulla on ja niistä ihmisistä, jotka minua arvostavagt ja rakastavat päivä toisensa jälkeen. Tiedän nyt, että kaikesta selviää. Perheväkivallasta selviää, vainosta selviää, oikeudenkäynneistä selviää, omasta sairastumisesta selviää,lasten vakavista sairastumisista selviää sekä yllättävistä eroista selviää. Elämä kasvattaa meistä selviytyjistä timantteja ja meidän ystävistämme kullanarvoisia. Kaikilla on omat murheeensa ja haasteensa mutta muistetaan myös tukea toinen toisiamme vaikka joskus toisten murheet voisivat tuntua turhilta tai ei jaksaisi kuunnella toisen valitusta. Jokainen meistä ansaitsee onnen ja ilon elämäänsä ja jos sitä voi itse antaa, niin se kantaa pitkälle.

Ihania pakkaspäiviä ja aurinkoista kevättä odotellen!