5.viikko uudessa kuosissa aivoinfarkti- ihmisenä

 Tänään tuli se päivä, mistä minua on varoitettu. Tiesin siis odottaa sitä. En ollut kuitenkaan valmistautunut siihen vaan se syöksyi minua kohti kuin myrsky ja kaatoi minut totaalisesti. Superväsymys, fatiikki.

Eilen aloitin kuntoutuksen Neurologian polilla viimein. Olin intoa piukassa, kun vihdoin pääsin `treenaamaan´. Kaksi tuntia. Vaivaiset kaksi tuntia, joista suuri osa keskustelua ja testausta, ei sen kummempaa ja olin täysin poikki. Taksimatka, sosiaalisten taitojen harjoittaminen, keskittyminen ohjeisiin ja uusi ympäristö kuormittivat aivojani ja tulos näkyi tänään. Jo eilen illalla alkoi aivosumu, joka vain paheni tänään. Oikea silmä alkoi uudelleen särkeä ja jomottaa, kaksoiskuvat tulivat ilahduttamaan päivääni, kroppa vaikeroi ja poltti, hermosäryt valtasivat raajani ja pää vaatii täyttä hiljaisuutta ja lepoa. Lihakset särkivät, kuin suuren urheilusuorituksen jälkeen ja edes särkylääke ei vienyt epämiellyttäviä tuntemuksia pois. Makuulla olokin tuntui aiheuttavat kipua ja tuskaa. Sain siis täystyrmäyksen ajatukselleni, että olisin pian taas kunnossa ja vauhti päällä. On ollut hyvä huomata, että en ole vielä terve vaikka kuinka haluaisin ja että aivojen kanssa ei parane leikkiä ja kuormittaa niitä liikaa. Toipumista ei voi hoputtaa. Kaikki tulee aikanaa ja matka on hidas ja pitkä mutta eteenpäin mennään. Se on varmaa. Tänään vain nukun ja annan itselleni luvan levätä.