Pimeä syystalvi

 Syksy on ollut raskas, enkä ole jaksanut kirjoittaa ajatuksiani ylös. rTmS- hoito tuntui auttavan hermosärkyihin mutta sitä iloa kesti lopetuksen jälkeen vain muutaman kuukauden ja säryt palasivat takaisin. Onneksi ei tosi yhtä tiiviisti kuin ennen hoitoja. 

Töissä kiire on syönyt minulta voimavaroja ja 60% työaika on tuntunut äärimmäisen raskaalta. On ristiriitaisia ajatuksia siitä, mikä on hyvä määrä ja mikä ei. Jaksamista on vaikeuttanut sairasteluni pitkin syksyä. Sisäilmaongelmat ovat taas iskeneet minuun kiinni ja kärsin kroonisesta silmätulehduksesta, lämpöilystä, kurkkukivusta ja väsymyksestä. Olen ollut jaksamisen kanssa äärirajoilla viimeiset kuukaudet. Haluan tehdä töitä mutta en tietenkään terveyteni uhalla. Terveys on kuitenkin niin tärkeä osa elämää ja hyvää oloa. 

Lisähaasteita on tuonut jälleen alkanut oikeudenkäynti ja lasteni tilanne. Jokin tässä hyvinvointiyhteiskunnassa on pielessä, kun toinen saa haastaa oikeuteen jatkuvasti samasta asiasta. Lapsen oikeudet ovat hävinneet kokonaan. Lisäksi oma pitkä parisuhde loppui, kun toinen ei jaksanut enää minua ja meitä. Jotenkin tässä on taas selvittävä mutta en aina tiedä, kuinka paljon ihminen voi kantaa taakkoja harteillaan. Haluaisin vihdoin elää rauhassa ilman pelkoa ja kipuja. Haaveilen terveestä ja normaalista elämästä, mitä minulla ei ole ollut vuosikausiin. Onneksi minulla on äitini ja ystävät, jotka jaksavat kannatella minua ja pitää paidasta kiinni, kun meinaan vajota. Alkusyksystä oli poikani vuoroa sairastua psyykkisesti. Hän on jaksanut yllättävät pitkää tämän kaiken kauheuden keskellä mutta nyt tuli hänellekin stoppi. Onneksi sain hänelle haettua nopeasti apua ja  nyt hän voi jo paremmin. Miten paljon ihminen saa kantaakseen? Taloudellinen tilanne on haastava osa-aikaeläkkeellä ja pienillä työtunneilla mutta rahakin tuntuu varsin pieneltä murheelta tällä hetkellä. Onneksi hoitotahoni on tukenut ja auttanut minua hyvin ja olen kiitollinen kipupolin henkilökunnalle hyvästä hoidostani. Sain myös lähetteen polven tekonivelleikkaukseen viimein ja siihen mennessä pitäisi saada muut asiat johonkin kuntoon, että leikkaukseen voisin mennä.

Syksyllä on ollut toki myös hyviä asioita elämässäni. Esikoiseni muutti Ruotsiin opiskelemaan ja viihtyy siellä todella hyvin. Kävimme syyslomalla( minä kamalassa flunssassa ja ääni poissa) hänen luonaan. Olen niin onnellinen hänen puolestaan. Hän on ansainnut kaiken hyvän elämäänsä. Olen itse yrittänyt nähdä ystäviäni mahdollisimman paljon, jotta en vaipuisi yksinäisyyteen ja murheeseen kaiken keskellä. Stressi kuitenkin on ikävä seuralainen, kun se pitää myös öisin hereillä. Päänsäryt ovat läsnä joka päivä ja painokin on laskenut roimasti muutaman kuukauden aikana mutta mitään selkeää syytä ei tähän huonoon olooni löydy.

Onneksi kohta tulee joululoma ja saan hengähtää hetken. Tiedän, että elämä kantaa mutta toivoisin sydämeni pohjasta, että edes joku osa-alue toisi  rauhaa ja hyvää oloa elämääni. 

Rauhallista talven odotusta kaikille teille. Olette huippuja!