8kk ja viisi päivää "lottovoitosta"...elämä on supistunut kasaan

 Sairastumiseni jälkeen minulla oli suuri into kuntoutua ja saavuttaa kaikki tavoitteeni mahdollisimman nopeasti. Halusin palata normaaliin niin pian kuin mahdollista. Halusin olla selviytyjä. Nyt kahdeksan kuukautta tapahtuneesta elämäni on mennyt uuteen uomaan missä normaali on menettänyt merkityksensä. Olen tuskastunut tähän sairauteen, joka on vienyt minulta niin paljon tärkeitä asioita. Joka aamu herään kuulostellen, mikä paikka tuntuu miltäkin. Yleensä aamuisin en tunne jalkaani enkä kättäni. Ne vain ovat kiinni ruumiissani. Onnekseni aivot lähettävät käskyjä edelleen raajoihini ja raajat tottelevat. Olo on kuitenkin hyvin aavemainen. Kehitystä ei ole tapahtunut pitkään aikaan sillä saralla, päinvastoin tuntuu, että takapakkia on tullut. Väsymys on palannut ja mieliala vaihtelee. Kovat hermosärkylääkkeet ovat auttaneet hermokipuun mutta tuoneet lieveilmiöitä mukanaan ja nyt mietitään, olisiko parempi poistaa tai vaihtaa tuo lääke. Silmän hermosärkyyn lääkkeet eivät ole vaikuttaneet ja silmän tilanne on suurimpana murheena itselläni. Jatkuva, viiltävä kipu silmässä ja näön heikentyminen vaikeuttavat liikkumista ja tuovat huimauksen mukanaan. Haluaisin pääosin nukkua. Silloin en kantaisi näitä murheita niin voimakkaana mukanani.

Pääsiäisen tienoilla löysin patin rinnastani mutta en osannut pelätä sitä laisinkaan. Tämä sairaus on tuonut niin ison muutoksen elämääni ja rajoittaa olemistani, etten osaa ajatella mitään sairautta tätä pahempana. Se, että aivot tekevät valtavasti töitä ja eivät voi hyvin, on mielestäni kamalinta, mitä itselleni on voinut tapahtua. No, rinnassa olevaa pattia alettiin heti tutkia ja sain lähetteen eteenpäin. Parin päivän sisällä sain hyvät uutiset. Rinnassani oli useita isoja kystia mutta ei kasvainta. Mistä kystat ovat sinne tulleet ja miksi? Nestekierron haasteet ovat aiheuttaneet ne ja syynä varmasti osin tämä sairastumiseni ja lääkekombot. Elän siis tästä eteenpäin useita kystia rinnassani särkien mutta se on pientä kaikessa tässä elämässäni.Kaiken tämän sairauden keskellä kasvattan lapsiani rakkaudella. 

Ilman sairastumistani, olisin edelleen urheileva, positiivinen keski- ikäinen nainen, joka nauttii työstään lasten kanssa ja haluaa auttaa toisia. Nyt minusta on tullut kyyninen, tylsä ja sairauskeskeinen äiti, joka pelkään kuntoutumiseni pysähtyvän. Pelkään, etten pääse töihin ja nauttimaan normaalista elämästä. Sairastumisessani on kuitenkin ollut myös myönteisiä asioita. Sain juuri koronarokotteen ja tällä hetkellä myös kuumeen. Olen päässyt pois suorituskeskeisestä elämästäni ja hidastanut tahtia. Nautin elämän pienistä asioista kuten auringon paisteesta ja kävelyretkistä. Iloitsen siitä, että kuitenkin pystyn liikkumaan ja en ole riippuvainen toisista ihmisistä fyysisesti. En murehdi turhanpäiväisistä asioista ja osaan arvottaa asioita entistä paremmin. Olen katkera mutta en katkeroitunut. Olen elossa ja se riittää toistaiseksi kuitenkin. 

Elämä jatkuu ja hyvä niin. Ihanaa huhtikuuta kaikille kanssamatkustajille!