7kk lottovoitosta ja 2päivää 6+1 tuloksesta

 En ole pystynyt kirjoittamaan pitkään aikaan. Elämä on heittänyt minua mädillä omenoilla taas olan takaa.Olen yrittänyt väistellä mutta onnistumatta.Elämä tuntuu epäreilulta.

Tänään tuli 7kk lottovoitosta.Voin hyvin.Omassa mittakaavassani. Vasen puoleni on edelleen tunnoton mutta minä hallitsen sitä eikä se minua. Väsymys on ollut vähäisempää. Taisteluhenkeni vääryyttä vastaan on  nousussa. Olen uhmannut kaikkia todennäköisyyksiä ja laskin laskettelurinnettä,hiihdin ja luistelin. Kaikella oli toki seurauksensa ja hermosäryt ottivat valtaa kropasta.Se ei kuitenkaan haitannut.Olin saavuttanut sen mistä haaveilin vielä pari kuukautta sitten.

Ja sitten puolivuotistarkastuksessa...pam. Hyvältä näyttää...mutta.... Hymyssä suin otin kaiken vastaan.Esitin reipasta lääkärille. Olin iloinen ja hymyilevä aina siihen asti kun suljin sairaalan ulko-oven. Silloin kaikki tuska vyöryi ylitseni.Kysymyksien tulva päässäni otti vallan.Pahimpana päässä jyskytti huoli,mitä jos kuolenkin.Mitä jos en näe lapseni kasvavan?Mitä jos en pysty pelastamaan häntä pahalta?

Tyypilliseen tapaani en edes jaksanut alkaa selvittämään todennäköisyyksiä.En prosentteja.Minä vain olin.Tapasin jo aikuisen tyttäreni ja kävimme asioita läpi kauniisti mutta faktoina. Tuli helpottuneempi olo.En kuitenkaan halunnut masentaa häntä enempää,kun kirjoitukset ovat jo ovella ja tuleva oikeudenkäynti mietityttää häntä. Oli kuitenkin puhuttava,jos tässä tapahtuisi jotain ikävää.Tämän jälkeen puhuin lähimpieni kanssa. Menin kotiin ja selitin ylimalkaisesti asian pojalleni.Päätin olla läsnä lasteni elämässä joka ikinen sekunti,en vain minuutteja,vaan koko ajan.

Nyt olen saanut muutaman päivän aikaa miettiä asioita.Liityin kirkkoon takaisin viime yönä,kaiken varalta,jotta läheisteni olisi helpompi hoitaa asioita.Tiedän myös,että äidilleni se on iso asia. Yöllä unessa kaikki lähimmät kuolleet sukulaiseni tulivat luokseni. Vietimme aikaa mökillä ja merellä.Oli rauhallista. 

Nyt nautin,tai yritän nauttia,tästäkin elämästä.Ja haluan uskoa,että vuosia on vielä jäljellä monta. Ja jos sairastua pitää,jos takapakkeja pitää tulla,se kannattaa tapahtua Helsingissä,jossa on paras tämän alan hoito. Olen siis onnekas. Olen myös turhamainen,sillä haluaisin itselleni vielä onnen hetkiä,yllätyksiä ja iloa. Haluan sanoa,että voitin.Voitin taisteluissa. Haluan näyttää,että aina on toivoa vaikka sitä olisi koeteltu koko ikä. Harva kun meistä selviää samoista asioista näinkään hyvin. Kiitos siitä kuuluu vanhemmilleni ja sille turva-satamalle,mikä minulla on lapsesta asti ollut. Kaikki ne lapsuuden leikkaukset,pelot,yksinäiset sairaalayöt alle kouluikäisenä, menetykset ja kauhujen hetket nuorempana ja aikuisena, terveyden menetykset ja lasten kärsimykset,erot ja uhat ja niiden tuomat tuskat. Ilman vanhempiani olisin jo muualla.Onneksi en ole.En vielä.Ja kun sen aika on,niin tiedän,että minua on iso joukko vastassa,odottamassa avosylin minut luokseen.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kesälomalla

Pimeä syystalvi

Ajatuksia kesää kohti mentäessä...