Taistelijan viikko

 Kulunut viikko on ollut yhtä taistelua.Suurin taistelu on ollut itseni kanssa.Itsensä tsemppaaminen jatkamaan vastoinkäymisissä ja niistä selviytymisessä on ollut päivien sana. Olen taistellut taloudellisen tilanteeni puolesta ja saanut ihanalta järjestöltä apua ja itkenyt ihmisten hyvyyden vuoksi.Ihmisten pinnallisuus ja itsekkyys poistui hetkeksi maailmastani. Mietin pitkään,miten toiset ihmiset auttavat tuntemattomia mutta eivät näe lähipiirissä olevaa selviytymistaistelua. Itse aion jatkossa auttaa apua tarvitsevia ja antaa henkistä tukea ihmisille, jotka sitä tarvitsevat.

Olen taistellut jaksamisen kanssa.Henkisiä voimavaroja minulla on mutta kuntoutuminen on vienyt  runsaasti fyysisiä voimiani. Kuntoutuminen on pysähtynyt.Edistymistä ei ole tapahtunut.Tunnen itseni puupölkyksi,joka ei pysty noudattamaan aivojen antamia ohjeita.Silmäsärky on palannut ja alaraajan turvotus kasvanut. Särky on jatkuvaa hermosärkyä joka puolella kroppaa ja särky vaikuttaa kaikkeen toimintaani.Tuntuu, kuin hakkaisi päätänsä seinään, kun asiat ei etene. Olen ollut fyysisesti hyvin väsynyt ja jatkuvat ärsykkeet ovat vähentäneet sietokykyäni. Kaikki asiat ovat ärsyttäneet ja olen kokenut ajoittain katkeruutta kaikesta. Ihmisten (mielestäni)turhanpäiväiset päivitykset ovat saaneet minut tuntemaan vihaa vaikka yleensä en tuollaisiin reagoisikaan. Turhamaisuus ja turhasta valittaminen ovat saaneet minut voimaan pahoin.

Olen taistellut positiivisuuden kanssa.Positiivinen ajattelu vie pitkälle.Antaa paljon voimavaroja päiviin. Pitääkö silti aina olla positiivinen,jos ympäröivässä elämässä on paljon pahaa ja huonoja asioita? Eikö se ole jonkinlaista tyhmyyttä?Saanko olla välillä vihainen ja tuntea katkeruutta ja epäoikeudenmukaisuutta kokemistaan asioista?Onko minulla siihen oikeutta?

Tänään on huono päivä. Haluaisin valittaa ja huutaa mutta tiedän,ettei se johda mihinkään. Haluan olla kiitollinen ihanista ystävistäni,jotka jaksavat tukea ja kuunnella,ystävistä, jotka ymmärtävät heikkouksiani. Haluan olla itsekin hyvä ystävä. Tunnen suunnatonta onnellisuutta ystävistä ja rakkautta rakkaimmistani.Olen onnekas,kun minulla on heidät.Tiedän,että heidän avullaan kaikki muu katoaa. Kaiken muun merkitys häviää.Tärkeintä on rakkaus ja läheiset.Ne auttavat näinä huonoina päivinä.Eivät katoa.Pitävät minut selväjärkisenä.Saavat minut tuntemaan olevani ihana ja kaunis vaikka aina ei siltä tunnukaan.He ovat vuoreni.He ovat turvasatamani.

Elämä on toisinaan pienistä asioista kiinni. Sattumista,kuten lottovoitto. Olisin viimein valmis vastaanottamaan tasaisia sattumia, voittoja. Elämään rauhallista elämää,jossa terveys ja perusturvallisuus olisi kohdillaan. Enkö viimeinkin saisi kokea itseni lottovoittajaksi sanan positiivisessa merkityksessä. Edessä on pitkä matka mutta saavutan sen aivan varmasti. Olen jo nyt kasvanut aimo harppauksin ja kokenut asioita,joista monilla ei ole aavistustakaan. Nyt alan suuntautua kohti joulua ja sen tuomaa rauhaa ja rakkautta. Jatkan unelmointia,sillä olenhan elossa.