Kahvilassa elämän suurien asioiden keskellä :)

 Voi huoh! Nyt tulee postaus, joka ei ole positiivista ja iloista sepustusta, joten jos et halua lukea valitusta, niin kannattaa hypätä yli.

Jotta elämä ei infarktin aiheuttaman neuropsykologisten haasteiden ja väsymyksen vuoksi olisi liian haastavaa, niin eilisen super rankan päivän kruunasi puhelimeni ( alle vuoden vanha iphone) totaalinen sekoaminen. No, sekoilu toki sopii tähän kuvioon vallan mainiosti mutta sen tuomat haasteet taasen tuntuivat jo eilen liian kovilta jaksaa selvittää. No, luonteelle ominainen piirteeni, sinnikkyys, otti vallan ja aloitin puhelingaten vielä kello neljä iltapäivällä.

Palatakseni vielä hetkeksi eiliseen, olin siis varautunut jo raskaaseen päivään, sillä päivääni oli ahdettu neljä kuntoutustapahtumaa, jotka jo itsessään vievät, yksikin siis, voimia ja tuottavat väsymistä. No, näistä kuitenkin selvisin ja kiireellä laitoin vielä lapsukaisille ruokaa, joka tietenkin oli heidän mielestään pahaa ja liian tulista. Toinen valitti tulisuutta ja toinen taasen epäili minun ujuttaneen vihaamansa riisin joukkoon mifulihaseosta oikean jauhelihan tilalla. Lisättäköön tähän välihuomautuksena, että suosin kasvispainotteista ruokaa, niin epäilys oli ihan aiheellinen. No, ruokahan ei tietenkään maistunut muille kuin minulle. Ruuan laiton jälkeen huomasin ilokseni, että puhelimeni oli päättänyt nukahtaa lopullisesti, vieden mukanaan tietysti juuri kuukaudeksi ostamani HSL: n mobiililipun. Ja kyllä, yleensä lipun saa siirettyä mutta minun puhelimeni olikin haastavampaa sorttia ja tämä ei ollut mahdollista. Kiireellä lahjomalla sain teinipoikani puhelimen käyttööni ja lähdin juoksemaan.Kyllä, juoksemaan, hoippuvilla jaloillani, jotta ehtisin raitiovaunuun ja sitä kautta illan lääkärikäynnille. Syke näytti 130, kun parinsadan metrin matkan vaapuin tuulen nopeudella raitiovaunuun.Onneksi kasvomaski kasvoillani vaikeutti hengitystäni ja näytin erityisen mielenkiintoiselta näyltä täräyttäessäni istumaan penkille kasvot punaisina ja hengitys vinkuen. Mutta, olin siis juossut, jippii! 

Kiirehdin minuuttiaikataululla viemään puhelintani korjaukseen ja sitten pikavauhdilla junaan. Päässäni pyöri vain jälleen ajatus, miksi juuri nyt ja ei voi olla totta. Yritin kuitenkin positiivisesti ajatella, että puhelin sekosi aikaan, jolloin korjausliikkeet ovat vielä auki ja ilta olisi sitten pelastettu.No, lääkäristä päästyäni ilta oli jo pitkällä, kun astuin korjaamoon sisään ja ilokseni kuulin, ettei puhelinta pysytä korjaamaan. Käskivät käydä selvittämässä erikoisliikkeessä asiaa. No, minähän sitten marssin sellaiseen. Tähän väliin todettava, että onneksi asun Helsingissä ja nämä pisteet olivat melko lähekkäin ja onneksi lapsillani oli ihana ystäväni hoitamassa. Nopeasti siis hoitaisin tämänkin asian vielä iltamyöhäisellä kuntoon. Erikoisliike kehotti minua menemään erikoiskorjaajalla todeten, että vika on ilmeisesti kyllä sellainen, mitä ei kuntoon saada kuin taikuuden tai loitsujen avulla. Ja se liike oli tietenkin jo kiinni. Hyväksyin siis kohtaloni ja lähdin kotiin.

Kotona yritimme kaikin keinoin siirtää tietoja tietokoneelle yms mutta tämä ei parin tunnin puuhastelusta huolimatta onnistunutkaan. Totta, minä varmasti en sellaista olisi saanut onnistumaan, rähmäkäpälä kun olen tietotekniikan saralla ja vielä aivojen lisätessä haasteita kaikkeen pikkutarkkaan toimintaan mutta nero poikani oli apunani ja silti homma ei onnistunut. Oli pakko hyväksyä selätys tältä erää mutta seuraavana päivänä aloittaisin uuden nousun kohti puhelimen korjausta ja tietojeni pelastamista. Ja kaikille epäilijöilleni, kyllä olen varmuuskopioinut kaiken ja siirtänyt pilveen ja tehnyt taikasanoja ja kaikkea mahdollista. Minullahan oli kokemusta vastaavanlaisesta tapauksesta vuoden takaa, jolloin en näitä kopiointeja ollut tehnyt. Nyt siis olin. Illan kruunasi vielä ystävän lemmikkieläimen ikävät haasteet ja äitini saama palaneiden renkaiden episodin alkulaulu, johon tulen palaamaan viimeistään ensi viikolla todennäköisesti. Ja tietenkin limpuksi turvonnut nilkkani, jossa nyt pohditaan laskimo- ongelmia.

Tämä aamu siis valkeni täynnä uhmaa ja innokkuutta, jos ei ota eilisen päivän aiheuttamaa totaalista väsymystä kello kuusi aamulla, kun kelloni soitti. Kampesin itseni takaperin, tukka pörröllään ja kasvot täynnä kummallisia punoittavia paukamia, joita toiset kutsuvat finneiksi ja minä terapia nypyiksi, sillä on kovin terapeuttista aloittaa illalla kasvojen nyppiminen :). Ihanaiset ystäväni olivat lupautuneet luokseni laittamaan asuntoni kuntoon ja saaapuivat luokseni. Olen äärettömän kiitollinen näille kahdelle enkelille, jotka ovat olleet henkisenä tukenani jo ennen sairautta ja nyt sairastumiseni jälkeen. Nyt he lipuivat luokseni ja sain ensi alkuun purkaa sydäntäni parin tunnin verran. Heidän korvansa olivat takuulla kovilla tarinoidessani tapahtuneista 12 viikosta mutta hymyssä suin he kuuntelivat papatustani ja olin superonnellinen juttuseurasta. Yksinäisyyshän on aika vahvasti esillä, kun terveys ja toimintakyky lähtee ja putoaa työelämästä ja harrastuksista. Totesinkin, kuinka ihanaa on saada aikuisseuraa ja nauraa ääneen. Ystäväni jäivät loihtimaan asuntoani linnaksi ja minä lähdin taisteluun nro 2. Tyypilliseen tapaani unohdin kasvomaskini ja kävin heti kaupasta ostamassa uuden ennen kuin menin julkisiin istumaan. Matkustin 20 km vain kuullakseni, että emme voi auttaa, emme voi antaa sinulle varapuhelinta, emme sitä emme tätä. Kyyneleet kihosivat silmiini mutta sitten isältäni ja äidiltäni perimä kiukkugeeni nousi pintaan ja pyysin nähdä myymäläpäällikön. Kyllä, olin kaikkien palveluammatissa olevien ihanuusasiakas. Tuloksena oli se,että sain käyttööni vaihtopuhelimen, jotta en joutuisi olemaan täysin ilman puhelinta seuraavia viikkoja ja omani lähetettiin korjaukseen. Korjaukseen, josta siis oli aiemmin sanottu, että se ei tule onnistumaan mutta brotokollan mukaisesti nyt sitten odotan viikonpäivät,että saan tuon ammatti-ihmisen vastauksen kirjallisena. Ja tietenkin kompa tässä on, että kun keksivät että korjausyritys ei menekään takuunpiiriin niin joudun maksaamaan postitus yms korjausyrityskulut omasta pussistani.. Niinpä niin. Hämilläni mutta silti tyytyväisenä päätin mennä lähimpään kahvilaan laittamaan uuden varapuhelimeni, jota siis en myyjän sanojen mukaan saa missään nimessä hajottaa.....ai jaa... minähän ihan huvikseni nykyään olen aloittanut uuden puhelibisneksen iltapäivän ratokseni... puhelinten tuhoaminen....Niin, pääsin kahvilaan ja alkoi gate3. Siihen menikin pari tuntia sillä oli ongelmia kirjautumisessa ja sim- kortin kanssa ja ties minkä lehmänkorvansärynpulttinappuloiden ja taivaan tähtien kanssa mutta sain puhelimen toimimaan. Gate 4 onkin tältä osin sitten luvassa kuukauden sisällä. Millä puhelimella, sitä en vielä tiedä mutta olen valmiina taistoon, halusi puhelin tai ei. 

Nyt minun pitäisi päästä itse tämän päivän toimiini kiinni eli kompressiosukan hankintaan, joka tietenkin on toisella puolella Helsinkiä ja liikekin sulkeutuu parin tunnin sisällä. HSL pitäisi siinä matkalla hoitaa, jotta saisin maksamani lipun toimimaan. Mitähän ilta tuo tullessaan? No, ainakin puhtaan kodin, kiitos ystävien mutta muuta en nyt kaipaisi. Ainoastaan kalenterini merkinnät täytyy metsästää,sillä nehän katosivat tässä puhelinhässäkässä, kuten suurin osa numeroistakin vaikka nekin olin tallentanut sekä muistikorttiin että puhelimenmuistiin mutta simsalabim, ne eivät olletkaan siirtyneet. Joten ystävät, jos minusta ei kuulu, niin en ole sairaalassa enkä lomamatkalla. Minulla ei vaan ole sinun numeroasi tallessa vaan jossain bittiavaruudessa. Voit sen minulle lähettää, jos haluat. Jään odottamaan yhteydenottoja. Ja edelleen hymyssä suin kuitenkin. Minä kuitenkin elän.