Miksi kirjoitan blogia

 

Elämä on ollut hurja sarja onnistumisia ja pettymyksiä. Yhteiskunnan epäkohdat ovat olleet läsnä 44-vuotiaan elämäni varrella samoin kuin kiitollisuus Suomen hyvästä terveydenhuollosta ja koulujärjestelmästä. Haluni kirjoittaa on vahvistunut vuosi vuodelta ja nyt viimein on aikaa tuoda esille yhden keski- ikäisen kolmen lapsen äidin elämää ajatuksineen. Tarina saattaa olla fiktiivinen tai sitten ei. Keskiössä on helsinkiläistynyt äiti, jolle tärkeintä on lapset, onnellisuus, terveys, liikunta sekä ystävät ja työ. Kaiken tämän saavuttaminen on osoittautunut lähes mahdottomaksi tehtäväksi. Miten lapsena annettiin kuva, kuinka täydellistä elämä vanhempana on, kunhan vain jaksaa käydä koulut ja harrastaa, olla ystävällinen ja kiltti.  Niin, aina se ei mene niin, kun on haaveillut ja joskus se menee paremmin kuin olisi osannut kuvitellakaan.

Lapset ovat matkassa kulkeneet vaikeuksien läpi selviytyen yhteiskuntakelpoisiksi kansalaisiksi. Onnellisuuden pilkahduksia on välillä näkyvissä mutta useimmiten ulkopuoliset asiat pyyhkivät hymyn kasvoilta tuoden epätoivon ja epäoikeudenmukaisuuden elämään. Liikunta ei tuo terveyttä ja terveys voi kadota yhdessä pienessä silmänräpäyksessä. Hyvät ystävät pysyvät matkassa mukana ja epäaidot häviävät vaikeuksien saapuessa. Työ on ja pysyy, kunhan pysyt terveenä yhteiskunnan ristipaineessa, koronaviruksen, sisäilmaongelmien ja  ylikuormittumisen yrittäessä riistää sinulta kyvyn tehdä työtä. Tai sitten vain silmäräpäys, pum ja kaikki katoaa, ehkä.

Nyt siis aloitan blogini, jota pyrin kirjoittamaan tiiviisti ja mukaansa tempaavasti päiväkirjamaisesti itselleni. Tärkeintä minulle on, että pystyn kirjoittamaan ja saan kirjoittaa.