Aivosumu päivien piristäjänä

 Tämä sairaus täytyy ottaa välillä huumorin kautta, muuten ei jaksaisi näin suuria muutoksia elämässä. Tänään reilu kuukausi uuden elämän alusta ja asioihin totuttelusta. Tänään tapahtui taas paljon tapahtumia, joista osa sai minut nauramaan ja osa miettimään, miksi kaikki tapahtuu.

Minulle todettiin aamulla, että elämäni on kuin elokuvasta, kauhuelokuvasta ja ihmeteltiin, miten jaksan olla niin sinnikäs ja ajatella myönteisesti haasteista huolimatta. Otin lauseet positiivisen kautta mutta tosiasia on, ettei ole vaihtoehtoa. Aamulla poikani nukkui pommiin ja tein hänelle aamupalan.Asia, joka yleensä on itsestään selvä pikku juttu mutta minulle nykyään saavutus. En ole sairastumiseni jälkeen tehnyt edes aamupalaa, sillä käsieni vapina ja väsymys vaikeuttavat kaikkea, mihin joudun keskittymään. Perusasiat ovat haastavia, kuten kurkun pilkkominen. Aivot tekevät valtavasti töitä, jotta asiat menisivät oikeassa järjestyksessä. Tänään jaksoin lukea tytön kanssa aapista sekä pojan kanssa harjoitella matikankokeeseen. Tunsin itseni tarpeelliseksi. Ehkä sittenkin kaikki palaa normaaliksi. Illalla tosin lähetin äitini ja lapseni vääränä päivänä tanssiin ja ostin väärälle päivälle liput tytön esitykseen. Sain myös parkkisakot( ei johtunut minusta itsestäni vaan taloyhtiön mokasta), joista tein välittömästi reklamaation ja hoidin asian kuin ennen vanhaan. Olen nauranut itselleni enkä voivotellut aivosumun tuomia haasteita, sillä suurimmaksi osin olen selviytynyt varsin hyvin päivästä. Aion nauttia elämästäni murehtimatta pieniä mokia tai epäonnistumisiani. Minä elän.

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Viikonloppu ja iloinen nainen

 Odotin viikonloppua koko viikon. Pitkästä aikaa saisin viettää ´aikuisten vuorokauden´. Se on ollut minulle harvinaista herkkua viimeisten 15 vuoden aikana, kun olen ollut pääosin yksin lasteni kanssa. Alkuvuosina en osannut nauttia näistä hiljaisista vuorokausista, jolloin kukaan ei kysele perääni tai laita aikatauluja kalenteriini. Nyt neljäkymppisenä olen oppinut arvostamaan sitä, että isoimmat lapset pärjäävät ilman äitiä ja nuorin selviää kohtalaisesti ikävästään muualla ollessaan. Olen yrittänyt ajatella itseäni ja sitä mitä itse tarvitsen voidakseni hyvin tai paremmin. Olen kuitenkin edelleen upea nainen vaikka elämä onkin heittänyt päälleni jos jonkinmoista lokaa, joista viimeisenä tämä aivoinfarkti. Olen oppinut käsittelemään, kantapään kautta, näitä elämän alamäkiä yhä paremmin ja etsimään niistä positiivisia asioita. Nytkin nautin siitä, että voin kuunnella omaa musiikkiani eikä kukaan vaadi minulta mitään juuri nyt. Olen myös löytänyt viimeisten vuosien aikana naiseute...
Lue lisää

Tammikuun pakkaset ja työn ilot sekä elämän purjeet

  Tässä työssäni joulukuu hujahti nopeasti ohi. Nautin joulukuusta senkin takia, että monen viikon flunssan ja korona-sairastelun jälkeen, pääsin palaamaan töihin ja näkemään oppilaitani. Kotona ollessani tuntui,että seinät meinasivat kaatua päälle ja kaikki muutkin asiat tuntuivat raskaammalta, kun en päässyt juurikaan ulos talosta sairasteluni vuoksi. Flunssa ja korona aiheuttivat myös sen, että hermosärkyily paheni ja kipu tuntui kasvoissa voimakkaina kolmoishermot iskuina ja silmän poltteena. Väsymys oli valtavaa ja haju-ja makuaisti hävisivät jälleen.  Päästyäni takaisin töihin, haalin valtavasti tehtävää ja tapasin ystäviäni ennen joulua. Joululoman alkaessa olinkin ihan poikki, kun taaskaan en muistanut kuormittumisen vaikutuksia tähän infarktin jälkitilaan. Joululoma oli kuitenkin sopivan rauhallinen ja henkisesti rentouttava, joten sain palauduttua melko hyvin loman aikana. Tammikuussa jatkuivat työt ja kiire. Olen ihminen, joka tarvitsen toimintaa ja tunnetta, että o...
Lue lisää

Pimeä syystalvi

 Syksy on ollut raskas, enkä ole jaksanut kirjoittaa ajatuksiani ylös. rTmS- hoito tuntui auttavan hermosärkyihin mutta sitä iloa kesti lopetuksen jälkeen vain muutaman kuukauden ja säryt palasivat takaisin. Onneksi ei tosi yhtä tiiviisti kuin ennen hoitoja.  Töissä kiire on syönyt minulta voimavaroja ja 60% työaika on tuntunut äärimmäisen raskaalta. On ristiriitaisia ajatuksia siitä, mikä on hyvä määrä ja mikä ei. Jaksamista on vaikeuttanut sairasteluni pitkin syksyä. Sisäilmaongelmat ovat taas iskeneet minuun kiinni ja kärsin kroonisesta silmätulehduksesta, lämpöilystä, kurkkukivusta ja väsymyksestä. Olen ollut jaksamisen kanssa äärirajoilla viimeiset kuukaudet. Haluan tehdä töitä mutta en tietenkään terveyteni uhalla. Terveys on kuitenkin niin tärkeä osa elämää ja hyvää oloa.  Lisähaasteita on tuonut jälleen alkanut oikeudenkäynti ja lasteni tilanne. Jokin tässä hyvinvointiyhteiskunnassa on pielessä, kun toinen saa haastaa oikeuteen jatkuvasti samasta asiasta. Lapsen o...
Lue lisää