6 viikkoa ja 5 päivää elämäni muuttaneesta illasta

 Onko elämäni palautunut normaaliksi? Onko vaivani ohi? Oletko jo työkunnossa, kun näytät niin samalta kuin ennenkin? Koska palaat töihin? Tervehdytkö täysin tästä sairaudesta? Nämä ovat kysymyksiä, joita minulle on viime aikoina esitetty useaan kertaan. Haluaisin vastata kaikkiin kyllä mutta vastaukseni kaikkiin on todennäköisesti ei. 3-6- kk on se aika, kun paranemista tapahtuu nopeammassa tahdissa ja hermosolut ottavat toistensa kuormaa kantaakseen. Järjestäytyvät uudelleen aivorungon tuhoutuneiden kohtien alueella. Sopivat kuka minkäkin asian ottaa hoitaakseen tai ainakin yrittää hoitaa. Tämän ajan jälkeen parantuminen hidastuu mutta sitä jatkuu edelleen ja on vain toivottava, että minun tehokkaat työlaiseni aivorungossa jatkavat sinnikkäästi uusien ratojen rakentamista.

Olen halunnut päästä ns. normaaliin nopeasti, kuten tapanani on ollut. Homma hoitoon samantien ja elämä jatkuu. Kantapään kautta olen kuitenkin todistanut, että hitaasti hyvä tulee eikä asioita voi hoputtaa. Yhden edistysaskeleen jälkeen tulee aina kaksi askelta taaksepäin. Se minun on vain hyväksyttävä. Eteenpäin on menty koko ajan ja se pitää mielen motivoituneena ja tavoitteellisena. Pystyn kävelemään itse, puhumaan ja hengittämään itse. Osaan tehdä edelleen ruokaa, liikkua itsenäisesti ja käydä kaupassa. Pystyn elämään rauhallista elämää lasteni kanssa ilman suurempia haasteita. Ainoat haasteet ovat itse itselleni antamani tavoitteet. Minulla on upea perhe ja ystäviä, jotka tukevat minua arjessani. Siinä on jo enemmän kuin moni saman kokenut voisi toivoa. En ole yksin sairauteni kanssa ja olen saanut huomata, että rinnallani kulkee mahtavia ihmisiä. 

Arkeani on jokapäiväinen huimaus ja horjuminen kävellessä. Ne hidastavat minua mutta eivät estä minua. Viiltävä silmäsärky ja näkemisen haasteet laittavat minut keskittymään entistä tarkemmin asioihin ympärilläni. Sanojen sekoittuminen, muistin haasteet ja toiminnanohjauksen munaukset naurattavat eivätkä masenna. Vasemman puolen heikkkous ja oikean puolen kasvojen tunnottomuus auttavat minua tuntemaan asioita voimakkaammin toisella puolella vartaloani sekä huomaamaan miten tärkeää on tuntea kuuman ja kylmän ero kaikessa toiminnassamme. Makuaistini menetys on mahdollistanut minulle myös ns pahojen ruokien syömisen ilman oksennusrefleksiä. Korvasärky muistuttaa minua, että kuitenkin kuulen korvallani edelleen. Väsymys auttaa minua toimimaan rauhallisemmihn ja pysymään paremmin paikallani sekä estää turhat perfektionistisyyteni. Minun ei tarvitse osata kaikkea tai tehdä kaikkea. Mieleni on virkeä ja se vetää vääjäämättömästi kroppaa mukaansa, halusi se tai ei. En varmasti palaa entiseksi itsekseni enää koskaan mutta uskon kasvaneeni henkisesti jälleen ison harppauksen kohti elämän tärkeimpiä ja merkityksellisimpiä asioita. Osaan olla lempeämpi ja arvostan ja rakastan läheisiäni entistä enemmän. En murehdi turhista asioista, joihin en voi vaikuttaa, enää yhtä paljon kuin ennen. Yritän nauttia hetkistä ja elää aidosti ja näyttää tunteeni. Turha epäröinti ja asioiden odottelu saa jäädä taka-alalle. En silti aio jäädä edelleenkään paikoilleni vaan etsin uusia kokemuksia ja haastan itseäni uuden oppimiseen päivittäin. Tärkeintä on, että minä elän. Elän täysillä ja hymyillen vaikkakin joskus läpi kyynelten. Olen saanut uuden mahdollisuuden ja aion käyttää sen.