17. päivä ja olo on fantastinen
Ensimmäinen kerta ulkona uuden elämäni alun jälkeen. Voittajafiilis. Kävelin poikani kanssa salaa ulkona ilman rollaattoria. Äitini lähti kauppareissulle ja salaa suunnittelimme karkaamista ulos. Minä 43- vuotias kolmen lapsen äiti :) . Otimme varalta pyörätuolin mukaan ja kävelin ensin sen tukemana. Pikkuhiljaa irroitin otteeni ja kävelin. Se vapauden tunne ja adrenaliinipiikki, minkä sain, oli mieletön. Palkitsin itseni jäätelöllä. Nautimme jäätelöt auringonpaisteessa shortsit ja t- paidat päällämme, elokuun lopussa. Ilma oli mieletön, yhtä mieletön kuin olokin.
Kävelyn jälkeen menin nukkumaan ja palautumaan. Miesystäväni oli ostanut minulle lahjaksi Polarin kellon, josta näen treenin, sykkeeni ja kaiken mahdollisen. Se on ollut minulle iso apu kaikessa tekemisessäni sairastumiseni jälkeen. Sykkeet nousevat helposti korkealle ja palautuminen vie aikaa. Askeleita ja niiden määrää on helppo seurata, samoin kuin omiin päivätavoitteisiin pääsyä. Aivan huippulahja tällaiselle suorittajakuntoutujalle.
Kommentit
Lähetä kommentti