Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on kesäkuu, 2022.

Trapetsitaiteilua arjessa ja ajatuksissa

  Tänään havahduin ajatuksissani siihen, miten kaksi vuotta sitten olin kovassa päänsäryssä. Asiat olivat saaneet jonkilaisen suunnan ja uusi työpaikka odotti eikä edes päänsärky, joka ajoittain oli tuskaista, saanut minua pohtimaan kipua sen suuremmin. Enpä tuolloin juhannuksen ihastumisen tuoksinassa osannut ajatellakaan, millainen elämänmuutos minulla olisikaan edessä reilun kuukauden kuluttua. Elämänmuutos, jota en olisi tarvinnut osaksi arkeani.  Olen kuullut monen sanovan, kuinka aivoverenkiertosairaus on tuonut paljon positiivisuutta elämään, antanut uuden tavan katsoa asioita ja tuonut uusia polkuja eteen. Itsekin ajattelen näin ajoittain. Olen kuitenkin ristiriidassa sen kanssa, että koen, että minun pitäisi olla kiitollinen etten kuollut ja toisaalta elämästäni on lähtenyt niin paljon tärkeitä, iloa tuottavia asioita pois sairastuttuani. Tunneskaalat vaihtelevat särkyjen ja yksinäisyyden mukaan. Ajoittain olen iloinen vanha itseni ja osaan nauttia hetkestä. Sitten hu...

Kesän tuulahduksia ja tunnelmia

  Kuukausi solahti ohitse ja kesäloma koululaisilla alkoi. Tämä oli kolmas vuosi peräkkäin, kun kesäloman alku ei tuntunut itselle miltään. Yritin kuitenkin olla innoissani lasten puolesta. Samalla tämä loman aloitus oli ihanan kaunis, sillä esikoiseni sai ylioppilaslakin ja oli juhlan aika. Ylioppilaaksitulo ei ollut itsestään selvyys kaikkien vaikeuksien keskellä mutta hienosti tyttäreni hoiti hommansa. Harva lukiolainen on tehnyt koko lukioajan täysipainoisesti töitä, joutunut lopettamaan loukkaantumisen takia kilpaurheilu-uransa, auttanut vakavasti sairastunutta äitiään ja sisaruksiaan, selvinnyt masennuksesta, todistanut hirveässä oikeudenkäynnissä ja asunut omillaan. Tyttäreni on vahvin nuori aikuinen, jonka tiedän. Jännitin etukäteen sitä, miten tuon juhlapäivän jaksaisin. Olisiko kuormitus liikaa jo päivän aikana vai kostautuisiko se väsymyksenä juhlien jälkeisinä päivinä. Sairaudestani viisastuneena olin hyväksynyt sen, että kaikki tarjoilut ja jopa juhlatila tulivat ulkop...