Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on helmikuu, 2023.

Alkuvuoden kipuilua ja tulevaisuuden toiveita ja kiitollisuutta

  Uusi vuosi ei tuonut suurta wau- elämystä arkeen mutta laittoi sen sijaan miettimään taasen sitä, mitä elämältäni haluan ja miten arjen haasteet voisin selvittää ja miten toisia ihmisiä saa kohdella.On ollut välillä jopa musertavaa havaita, että monet asiat ovat yhtä epävarmoja kuin aiemminkin eikä sitä turvallisuuden tunnetta, jossa elämä ja rakkaus kantaa, ole tullut vieläkään. Uusi työ on ollut ihanaa vaihtelua arkeen. On tehnyt hyvää saada haastaa itseään ja kokea onnistumisia työssään. Tässä minä olen hyvä- tämän minä osaan- on tullut monta kertaa ajatuksiin lasten kanssa toimiessani. Ison haasteen on sen sijaan tuonut uuden palkkaorganisaation ( josta onkin kirjoiteltu mediassa paljon) uhriksi joutuminen ja palkkaa en ole saanut koko alkuvuonna. Lisäksi palkka-asioissa on sotkettu kaikki mahdolliset seikat, joten joskus tuleva palkkani on varmasti pielessä sekin. Jo yksin rahatta jääminen ja yhden aikuisen ja lasten arjen pyörittäminen on itsessään varsin haastavaa, joten j...